Lähdin töiden jälkeen tarkistamaan taas Mörrin kaviota ja olin varautunut leikkaamaan repsottavan osan pois kärkileikkureilla. Parkkeerattuani auton laitumen reunalle, Mörri lähti kävelemään kohti. Jjah, tarkat korvat! Tervehdin hepostani rapiseva omenapussi kädessä, mutta Mörrin takaa myös Kolur oli huomannut rapinan ja ajoi mun polleani kauemmaksi. Ei Mörri pitkälle mennyt, tiesi kyllä saavansa namia ja söi neutraalin näköisenä heinää. Hain riimunnarun autosta ja talutin polleni satulakaapille. Ujutin hieman omenaa Mörrille ja naatiskelin itsekin.
Nostin Mörrin kaviota ilmaan, että näkisin sen repaleen. Mutta kas, terävä särmä olikin lähtenyt irti! No niin, eipä tarvinnut sitä leikata pois, se oli varsin siisti. Kaivoin viilan pussista ja katselin sivusilmällä kun ensin Kolur tassutteli paikalle aivan muina hevosina. Sitten Keke ja Eikkis laukkoivat lähelle, voi hyvänen aika sentäs! Piti oikein häätää pois uteliaita palleroita, täällä ei tehdä muuta kuin viilataan kavioita!
Mörrin ilme mun hätistellessä Koluria oli aika kiva, se oli suorastaan muikea! "Hah, saan kuitenkin jotain hyvää ja sä jäät ilman!" tuntui Mörri myhäilevän. Ilmeikäs polle antoi mun viilata kavionsa esimerkillisesti ja kävin samalla taas muutkin kaviot läpi. Tuo toinen etukavio tuntuu myös lohkeilevan reunasta ja viilasin sen uudestaan tasaiseksi. Tää olikin hieman sitä mitä olin ajatellut, mutta toinen etunen ei kuitenkaan ollut lohjennut. Takakaviot olivat sileämmät reunoiltansa, mutta pyöristelin niitäkin ihan vain muutamalla vedolla.
Toista takakaviota viilatessa Mörri yritti ensin huiskia hännällänsä ihan vimmatusti ja sitten yritti kiskoa jalkaa pois. Paarman pentele oli pahassa paikassa masun alla ja puri minkä kerkesi. Mä huidoin sen ensin pois ja otin uudestaan jalan käsittelyyn, mutta paarma tuli takaisin ja aremmalle alueelle. Mörri kiskaisi jalan pois mun käsistä ja niittasi sillä paarman kuoliaaksi. Sitten se yritti venyttää jalkansa takaisin mun käsiin ja samalla potkaisi mua pohkeeseen. Ei se mikään kova isku ollut, kunhan losahti, mutta hieman Mörri oli vaisuna sen jälkeen. "Hups, ei kai Täti huomannut..." Kyllä mä tajusin että vahinko se oli, enkä noteerannut asiaa sen kummemmin. Sain viilattua kavion loppuun asti ja korjasin sitten tarvikkeet pois.
Talutin Mörrin takaisin portille päin ja kun olimme muilta näkymättömissä, kaivoin pussista vimosen omenan. Haukkasin siitä palasen ja annoin Mörrille IISOON haukun. Sitten haukkasin (toiselta puolelta tosin) uudestaan palasen ja Mörri sai taas IISOON haukkaisun. Ja itseasiassa se sai loput, koska sen kuola valui tässä vaiheessa jo siihen malliin että sillä määrällä olisi voinut pyörittää Imatran voimalaa. Jätin hevoseni syömään omenanloppua ja suuntasin itsekin tyytyväisenä autolle. Saattaapi olla että ens viikolla voitaisiin tehdä joku ratsastuslenkkikin, jipii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti