Uutta satulaa kokeilemassa

Unohdin sunnuntaina kirjoittaa (tai oikeastaan olin lauantaista sen verran poikki etten jaksanut kirjoittaa) Mörrin harjauksesta. Ajattelin nimittäin käydä reissun jälkimainingeissa harjaamassa polleni, kun se oli jaksanut niin hyvin koko matkan. Laitumelta kävin ensin hakemassa harjapakin, raipan ja oranssit kartiot ja ajelin niiden kanssa sitten talvitalliin.

Mun silmät varmaan levisi hämmästyksestä, kun tulin tallille. Hyvänen aika missä ajassa Jaana ja tytöt olivat siivonneet tallin! Oli niin siistiä ja kaikki tavarat paikoillaan! Oona tuli vielä sanomaan, että se oli siistinyt mulle yhden hyllyn kaapista, sinne mahtuu kypärät ja muut. Järkkäsin tavaroitani hyllylle ja kaivoin Mörrin eväitä jo hollille.

Lähdin hakemaan lurpukkaani tarhasta, missä hän vahtikin Krona-neidin kauneusunia. Närkästyneenä keskeytyksestä Mörri raahautui perässä, kun ei saa rauhassa olla! Pian kuitenkin ilme muuttui, kun herra huomasi saavansa porkkanaa ja näkkäriä. Kiinnitin Mörrin tallin edustalle pylvääseen ja hain harjapakin, sitä todellakin tarvittaisiin tänään! Mörri oli nimittäin kieriskellyt pitkin maita ja mantuja, koko selkä oli täynnä takiaisen siemeniä, samaten harja. Oi joi, pollehan näytti ihan tumman ruskealta! Yllättävän hyvin siemenet kuitenkin lähtivät irti, harja ja otsatukka teettivät enemmän töitä. Siistittyäni heposeni annoin sille pellavapuuroa, näkkäriä, porkkanaa ja hieman heppanameja. Huuliaan lipoen pörröinen polle siirtyi hetken kuluttua takaisin lauman pariin. Itse lähdin käymään Annikan luona, piti testata talviratsastushousuja. Nepä sopi mulle hyvin ja sain ne Annikalta lahjaksi! Kiitos Annika, ne testataan heti tiistaina! Ne on tosi kivaa kangasta, kestää vettäkin ja ovat varmasti lämpimät soft shell-housut.

Eilen juttelin töissä Annen kanssa, joka kertoi että jossain heppatarvikekaupassa olisi loppuunmyynti. Innostuksen vallassa katsoin heti nettisivut ja tuumasin lähteväni hakemaan sieltä uutta satulaa Mörriäiselle. Soitin ja kysyin satuloita liikkeestä, mutta ne olivatkin normaalihintaisia. No plääh, katsoin lähikauppojen tarjontaa satuloiden suhteen ja kas, sieltähän sitten löytyikin sopiva rungoton satula edullisesti. Ei se niin hyvä ole kuin Tvisturin satula, mutta on nyt kuitenkin parempi kuin tuo kamala mukana tullut rungollinen köntys.

Tänään sitten hurautin jäätävän kylmässä, mutta erittäin kauniissa syyssäässä ostamaan satulaa. Hyi että tuuli tuiversi suoraan vaatteiden läpi luihin ja ytimiin! Aaargh! Kaupassa kysyin että mites noi koot menee, kun se tulee issikalle. Myyjä suositteli lyhyempää mallia, tuossa voi kokeilla istua siihen. Mulla oli jo ratsastushousut jalassa (kiitos, Annika! Olet ihana!) ja alla pitkikset, joten olo oli kuin Michelin-ukolla. Satula kuitenkin tuntui hyvältä ja päätin ottaa sen. Pyysin siihen vielä rungottomaan tarkoitetun huovan, satulavyön ja hetken mietittyäni ostin vielä ne kuolaimettomat suitsetkin. Maksoin ostokseni ja ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun otin muovipussiin pakattujen pikkutavaroiden jälkeen satulasta toisella kädellä kiinni. "Oho, sehän on kevyt!" hihkaisin ja myyjää nauratti. Tässä kun nyt on nostellut tuota järkkyä rungollista, niin tämä rungoton ei painanut paljoa mitään!

Tohkeissani ajelin uusien tavaroiden kanssa tallille, missä laitoin huovan ja satulavyön kiinni satulaan. Samalla merkkasin satulan ja suitset Mörri-nimilapuilla. Mörrin riimu ja ylimääräinen riimunnaru kourassa lähdin hakemaan kahta hevosta tarhasta, Keke lähtisi meidän mukaan lenkille. Ensin otin Keken kiinni, utelias polle oli heti turpa ojossa ja nuuskuttamassa, kuka tuli! Sitten yhdessä haimme Mörriäisen ja Keke tuli niin nätisti Mörrin perässä talliin. Pihaton kohdalla oli ongelma, miten saan kaksi hevosta yhtä aikaa tallista läpi? Laitoin Kekelle riimunnarun kaulan ympäri, avasin tallin oven talutin Mörriä siitä läpi ja kutsuin Kekeä mukaan. No Kekehän tuli perässä, joo, mä tuun kanssa kun kerta noin nätisti pyydetään! :D Kävin laittamassa Mörrin ja Keken kiinni harjausta varten ja suljin sitten tallin ovet.

Harjasin ensin Mörrin ja sitten Keken. Kumpikin olivat kieriskelleet jossain mutaisessa kohtaa, koska selät olivat sen näköiset. Ahkeralla harjaamisella kuivunut muta kuriin! Seuraavaksi oli kavioiden vuoro, Mörri ensin. Erittäin hienosti jalkaa tarjottiin putsattavaksi jo siinä vaiheessa kun liu'utin kättä alemmas. Kehuin hienosta suorituksesta ja Mörri piti kutakin jalkaa aivan rentona. Hienoa! Kavioissa vaan oli pakkautunutta mutaa ja likaa, sain ihan tosissani kaivella kavioiden pohjia! Keken kanssa homma ei ollutkaan niin helppo, muut jalat sain putsittua hyvin ja hienosti, mutta vasen etujalka ei noussut ei sitten millään. Yritin ja yritin ja pökkäsin olkapäälläni Kekeä lavalle, yritin nostella vuohiskarvoista, kutittelin kavion takaa, mutta ei. Noh, Keken kavioihin ei ollut pakkautunut mitään, joten tuskin se yksi kavio olisi poikkeus. Otin kuitenkin varuiksi kaviokoukun mukaan, jos jotain ilmenisi matkalla.

Hain uuden satulan tallista ja laitoin sen Mörrin selkään. Hyvänen aika kun se oli kevyt! :D Mörrin ilme oli sellainen että taas satula, se ei selvästikään tykännyt omasta rungollisestaan. Ilme hieman lieveni kun se huomasi, ettei tämä ihan sama satula ollutkaan. Kiinnitin satulavyön ihan löysästi ja nyrpistelin nenääni satulan hurjan paksuille vastinhihnoille. Toivottavasti ne pehmiää ajan myötä! Samalla poistin huovasta polvituet, ne oli turhan epämukavat ja mulle väärässä kohtaa. Kummallekin pollelle löytyi suitset siistitystä tallista ja vein ne hevosten luokse. Tällä kerralla menemme kuolaimilla, mutta jossain vaiheessa ison ryhmän kanssa kokeilemme kuolaimettomia.

Keken ratsastaja tulikin jo ja huomasin hänen olevan tuttu nuori nainen. Eikan jälkeläinen Tékk (kutsutaan nimellä Tiikka) on naapuritallilla ja Linda käy sillä ratsastamassa. Tiikka on tullut äitiinsä, joten tämä nainen pysyy varmaan hevosen kuin hevosen selässä... Nyt hän meni Kekellä ilman mitään satulaa tai huopaa, kunhan vain muistan pistää pollelle suitset päähän! ;-) Se olikin seuraava operaatio, suitsituksen jälkeen laitoin Keklun otsatukan letille ja sulloin sen otsahihnan alta siististi keskelle. Tadaa! Keken kauniit siniset silmät tulivat näkyviin! Tuumasin kyllä, että saattaa muuten tulla haastavampi reissu, kun tuulee näin paljon. Hillitön tuuli riepotteli lehtiä puista, taitaa olla syysmyrskyjen alkua tämä vaikka kaunis ilma onkin.

Saatuani Mörrillekin suitset päähän huomasin, että satulassa ei ollut jalustimia. Tjaah, saattaapi helpottaa huomattavasti selkään pääsyä, kun on jalustimet! Hain vanhasta satulasta jalustimet hihnoineen ja lyhensin niitä reiällä, tässä satulassa kiinnitys oli hieman alempana. Kiristin jäykkiä vastinhihnoja ja ekalla yrityksellä satula kiepahti ympäri. Eli hieman kiristystä lisää ja sitten selkään! Ja kun olin päässyt "hienosti" selkään, muistin raipan olevan tallissa. Oukkei, alas selästä, polle kiinni tolppaan, raipan nouto ja takaisin selkään. Nyt se meni jo paremmin!

Lähdimme kävelemään tarhan reunaa ja tuntui, että Mörri tuumaili uutta satulaa. Sen korvat olivat minuun päin ja se ikäänkuin kuulosteli kropallaan uutta tuntua selässään. Polulla se käveli ensin selkä hassusti liikkuen ja sitten kun satula ilmeisesti tuntui hyvältä, reipas tahti löytyi ja Mörrin askellus oli pitkää. Mutalikossa mentiin tosi varoen, eihän se nyt märkää ole, mutta varoen saa kävellä syvien kolojen takia. Sillasta päästiin kunnialla yli ja käännyimme pyörätielle kohti ratsastuspolkua. Mörri ei tykännyt yhtään mennä enää siinä keulilla, joten rohkea Keke meni edelle.

Matkalla huomasin, että jalustimia voisi vieläkin nostaa hieman ylemmäksi, joten lastentarhan jälkeen ennen ensimmäistä tölttiä tulin alas selästä ja lyhensin reiällä hihnoja. Takaisin selkään ja menoksi! Keke meni töltillä ja me ravasimme perässä. Jatkoimme pyörätietä pitkin ja mietin, että rekkoja on liikenteessä hurja määrä. Kuorma-autoja, rekkoja, kontteja kuljettavia, kummallista. Ei meidän pollet niistä välittäneet, menimme hienosti pyörätien reunaa!

Tuulikin hieman laantui kun pääsimme metsän suojaan ratsastuspolulle. Jyrkät rinteet menimme mallikelpoisesti alas ja ylös, välillä Keke kaipasi tukea Mörriltä. Tai ainakin sen verran että Mörrin pää tuli maksimissaan Keken masun kohdalle, sitten Keke päätti ottaa taas johdon kavioihinsa. Pääsimme Mörrin kanssa hienolle raville, mutta sitten tulikin polun poikki kaatunut puu. Tulimme molemmat alas selästä ja kiersimme jyrkän rinteen kautta. Kippasin Lindan takaisin Keklun selkään ja kampesin itseni Mörrin kyytiin. Ehkä tää joku päivä on säädyllisemmän näköistä touhua... ;-)

Lisää ravia Mörrin kanssa ja Keke meni nätisti tölttiä. Ootas vaan Keke, kunhan Mörrillä lihakset kasvaa, ni sitten mekin mennään töltillä! Pitkä rinne alas suolle meni hyvin, hieman Keke tarvitsi rohkaisua Mörriltä. Suolla menimme piiitkän pätkän hienoa ravia Mörrin kanssa, kerrassaan upeata! Melkein koko suon pätkä meni vauhdikkaasti, lopetimme vasta kun tuli ensimmäinen iso lätäkkö ja pehmeä maa vastaan.

Kekeä jännitti hurjasti ne kesän aikana paikalle ilmestyneet puupinot. Tai ei ne puut mitään, mutta kun siinä oli pressu päällä. Mörri sen sijaan meni hienosti edelle ja käveli pressusta välittämättä eteenpäin. Teiden risteyksessä se teki stopin ja niin teki Kekekin. Keke saatiin liikkeelle keulille pohkeilla ja kovasti kehumalla. Mörri meinasi jättää kaverinsa ja kääntyä takaisin kohti puupinoja ja pressuja, mutta suostui sitten Keken perään.

Edessä oli ensimmäinen laukkamäki, joka jäi kyllä kummaltakin tynkäreissuksi. Me menimme ensin ravia, sitten pari askelta laukkaa ja sitten passia. Onneksi Mörrin passi on tasaista, koska oksia tuli naamalle niin etten nähnyt mitään. Enkä saanut edes ohjattua hummaani keskemmälle! Jostain syystä Mörri vetää vasemmalle ja tietenkin pehmeämmälle alustalle.

Mäen päällä näimme pari naista viiden innokkaan mustan koiran kanssa. He väistivät meitä sivuun, kiitos heille! Sitten oli vuorossa laukkapätkät hautuumaalle, missä Keke vissiin meni laukkaa, ainakin hieman, mutta me Mörrin kanssa menimme, kas, passilla. Tuleeko Mörrista passi-polle? Jos se jaksaa passia niin kai mun täytyy alkaa sitä tölttiäkin pian harjoittaa...

Kiersimme pienen metsälenkin kautta takaisin tielle ja otimme laukan takaisin päin suoralla. Kekeltä löytyi uusi vaihde menoonsa, ja niin löytyi Mörriltäkin! Laukkaa paahdettiin ja päristeltiin samalla vuorotellen, eikä me jääty Kekestä paljoakaan! Vauhtia riitti, mutta mitään en pitkään aikaan nähnyt, kun menimme Mörrin kanssa väkisin vasempaan reunaan ja oksien takia piti pistää kypärä eteen suojaksi. Mutta kovaa mentiin! :D

Takaisin tullessa Mörri meni taas puupinojen kohdalla edessä, se ei pressuista huolestu. Mörrin meno ravissa ei kuitenkaan ollut mitenkään reipasta, joten Keke sai keulapaikkansa takaisin. Ja taas menimme pitkän pätkän ravilla ja kun polle oli lämmennyt, meno oli tosi lupsakkaa. Hidastimme käyntiin ennen laukkamäkeä ja sanoin että lähdetään laukalle vasta kun ollaan molemmat siinä mutkassa. Mäkeä ennenhän on jyrkkä 90 asteen kulma, ja se on usein pehmeä ja liukas. Annoin ehkä Kekelle liian aikaisin luvan mennä, koska itse olin Mörrin kanssa vielä ennen mutkaa. Keke ponkaisi upeasti laukalle suoraan tolpiltaan ja Mörri perään. Hirvitti se mutka, yritin vain pitää tasapainon keskellä jä ehkä hieman taaempana, jos etujalat sattuisivat uppoamaan. Mutta ei, Mörri suoriutui mutkasta laajalla kaarella ja antoi palaa suoraan ylämäkeen. Huiiiii!!!! Hihkuin ja kannustin Mörriä ja polle paahtoi minkä kintuistaan pääsi! "HÖRH!" kuului välillä ja komea ruunani puski itsenä ylämäkeen ja korkealle menikin! Se oli aivan innoissaan ja meni varmaan yli kolme neljännestä siitä mäestä, kun normaalisti päästään puoliväliin. Hyvä Mörri!

Mäen päällä puuskutettiin hieman ja jatkettiin sitten matkaa. Pikkasen ravia taas sopivissa kohdissa ja kun tuli kaatuneen puun kierto, tulimme taas alas selästä. Autoin Lindan ratsunsa selkään ja kampesin itsenikin takaisin satulaan. Olin vielä puolittain poikittain kun Mörri oli taas sitä mieltä että juu, nyt on tädin paino kyydissä, voidaan mennä! Kiskoin toisen jalan selän yli ja löysin jalustimenkin. Päristen Mörri lähti Keken perään, ihan kivaahan meillä täällä on!

Pyörätiellä otimme pienet töltit, tai me Mörrin kanssa ravia. Keken töltti oli aika vauhdikasta, mutta me ei jääty yhtään matkasta. Mörri pysytteli loistavalla ravillansa Keken perässä ja mun kevennys sujui kuin tanssi. Samaten vielä viimeisessäkin pikku pätkässä me menimme niin nätillä ravilla että kuvaajaa olisi tarvittu.

Loppuosa pyörätiestä meni sievästi ja tarhoille tullessa pyysin Mörriä menemään hyvin varovaisesti sillasta yli. Varoen menimmekin ja saimme varsatarhan asukeista tervetulo-komitean. Kaikki kolme olivat vastassa tervehtimässä ja ihastelimme Vaavin muhkeaa olemusta ja mahdottoman kauniita mantelisilmiä. Vaavi tuli tarhan reunaa mukaan ja oli kiinnostunut Mörristä. Keke sen sijaan meinasi mennä suoraan puskaan ja ojaan, jolloin patistin Mörrin siitä ohi. Keke kääntyi meidän perään ja Vaavi nuuskutteli Mörriä. Mörri otti ilmeisesti uteliaisuuden pienenä haasteena, koska pysähtyi ja kääntyi kohti Vaavia. Selvä, täti tulee alas selästä ja taluttaa hevosensa perille. Mörri seurasi nätisti ja pihalla laitoin sen kiinni riimulla.

Vein varusteet pois ja otin samalla porkkanaa kaapista. Sitten laitoin kummallekin pallerolle vatiin mysliä, porkkanaa, kuivattuja leipiä ja Mörrille mun miehen lähettämän omenan. Annoin Kekellekin omenaa, tosin tallin omista varastoista. Jaana tuli hoitamaan Keken kavion ja sitten olikin aika päästää pollet takaisin tarhaan.

Näytin vielä Jaanalle meidän uuden satulan ja kuolaimettomat suitset ja juttelimme niitä näitä. Itse päätin seuraavalle reissulle laittaa Mörrille satulan alle lampaankarvan, siinä on pikkasen paksumpi toppaus. Ja kumma kyllä harjapakkikin mahtui hyllyyn! Kokeilemalla tämä kaikki selviää!