sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Oman pollen siirto talvitalliin

Mä mietin eilen ihan hurjana tuota siirtoa, olin jo melkein paniikissa. Mitä jos se on liian rankka reissu Mörrille? Entä jos sen kavio lohkeaa ja siitä tulee jalkapuoli? Mitä jos me mennään pelkällä lampaankarva-romaanilla ja sen selkä kärsii siitä? Mitäs jos sitä ja mitäs jos tätä? Kamala määrä hurjia ajatuksia pyöri päässä ja vastuu hevosesta tuntui järkyttävän suurelta. Noilla ajatuksilla ei nukuttu koko yönä kuin pari hassua tuntia.

Mä olin aivan tainnoksissa aamulla, piti herätä 7.30 huonosti nukutun yön jälkeen. Jossain vaiheessa aamuyötä olin jo päättänyt, että satulalla mennään, on ainakin yksi asia vähemmän huolestuttamassa. Sen päätöksen mä pystyin tekemään ystävieni avulla, kiitos vain Annika, Anne, Raija ja Salla. Kukin auttoi mua eilen pistämään ajatuksia uusille raiteille, ja koska mun ystävät on älykkäämpiä kuin minä, niin luotin heihin täydellisesti.  Samalla olin päättänyt, että talutan ratsuani niin paljon kuin tarvitaan ja menemme vain sitä vauhtia mitä Mörri haluaa, ei patisteta sitä tällä reissulla.

Aamulla hain ensin Sallan ja se jo katteli ettei kaikki ole aivan kunnossa. Mä olin ihan tööt ja puolittain paniikissa. Salla fiksuna ihmisenä nauratti mua automatkan ajan ja mulle alkoi tulla jo parempi olo. Ajelimme tallille, mihin jätimmekin auton. Varsalaitumella Brynja oli heti vastassa, tuttu auto ja ääni! Vein Mörrin loimen talliin ja lähdimme sitten kävelemään tarhan vierustaa kohti bussipysäkkiä. No pitihän Brynjalle kaivaa namia repusta ja antaa myös paikalle turpa ojossa tulleelle Tirriäiselle. Vaavikin huomasi herkkujen jaon, hällekin löytyi piparminttunami.

Bussissa oli jo tuttujakin kyydissä, ja pian olimmekin latumella. Jaana ja Oona olivat ottaneet pollet jo kiinni puihin, myös Mörrin. Kysyin ensimmäisenä Jaanalta, että onko Tvisturin satula vielä täällä. Se oli kuulema viety jo kotiin, joten mulle jäi vaihtoehdoksi laittaa oma huono satula Mörrille. Ei voi mitään, mutta onneksi olin laittanut siihen lampaankarvaan niitä toppauksia! Auli sai Offarille huovan, mikä pistettiin mun ratsastusvyöllä kiinni. Eli yhdellä kertaa sain melkein kaikki varusteet mukaan! Raipan päätin jättää pois, otetaan sitten puskasta taikatikku.

Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot tarkistaen samalla ettei lohkeama ole muuttanut muotoaan. Yritin samalla pistää sen kunnolla mieleen, että voin mahdollisesti pelkällä vilkaisullakin nähdä muutokset. Mörri antoi putsata hyvin kavionsa, se ei aristanut mitään jalkaa eikä mitään kohtaa kavioissaan. Huokasin jo helpotuksesta.

Tua otti hienolla kamerallansa kuvia hevosista. Hän ei itse tullut mukaan, mutta oli saattamassa äitiänsä ja ottamassa kuvia meistä kaikista. Ja hyvä että olivat tulleet, Jaana oli unohtanut viedä hevosten ruokakipot takaisin talvitalliin. Surutta hän lykkäsi Tualle ja isällensä vadit auton kyytiin, että nälkäiset hevoset saa siirron jälkeen ruokaa! :D

Ystävällinen Mörri taisi tykätä kuvaajastaan!
Varustin ratsuni satulalla ja mietin että mitä kaikkea tässä nyt unohtuu. Namit oli ainakin mukana, Raijalta saamaani punaiseen pikkulompakkoon lastasin matkalla "tarvittavia" herkkuja. Sen kiinnitin satulan kauhukahvaan, samaten kuin hakalukon, mihin kiinnitin Mörrin ohjat.

Ei, en antanut Mörrille kalanmaksaöljyä, vaan piparminttunamin!
Kannon päältä pääsin hyvin satulaan ja jalustimien jo tiesinkin olevan sopivat. Mörri seisoi kärsivällisesti paikoillaan kun täti selässä yritti saada repun vatsahihnaa toimimaan. Mulla on tosi hyvä reppu tähän tarkoitukseen, sen saa kiinni ylhäältä hihnoista ja alhaalta vyötärön ympäri. Se ei silloin hölsky selässä, vaikka painoakin olisi enemmän. Ja mukavan pienikin se on, ei tule raahattua puolta jääkaappia mukana.
Ja repun alahihna vielä paikoilleen, ettei hölsky


Kotia kohti

Viimein koitti lähdön hetki ja Mörri kiilasi kerrassaan tyynesti puoliväliin letkaa. Annoin sen mennä, hakekoot oman paikkansa jonossa. Kunhan se vain jaksaisi reissun! Suuntasimme kohti Nupuria ja hetken kuluttua hevoset huomasivat maisemanvaihdoksen olevan käsillä. Ensin piti Laikan kavio tarkistaa, pikkuinen oli astunut pahaan soraikkoon ja arkoi hetken kaviotaan. Laikan ratsastaja Kolurin selkään ja Oona talutti Laikkaa. Ajatelin saavani Oonasta seuraa siinä tapauksessa että jotain sattuisi Mörrille.

Laikan meno tasottui hyvin matkalla ja Oona pääsi kiipeämään selkäänkin. Otimme ensimmäiset töltit autotiellä ja me Mörrin kanssa menimme ravia. Hieman oli nihkeää meno, mutta eiköhän se polle pian lämpeäisi. Seuraava pätkä olikin jo selkeästi parempi. Autot vain häiriköi, osa niistä pyyhälsi hurjaa vauhtia ohi silkkaa ajattelemattomuuttaan. Suurin osa oli kuitenkin osaavia kuskeja ja pääsimme hyvin tiellä.

Kun huomasin Solvallan laskettelumäen lähestyvän, tulin alas satulasta. Ajattelin antaa Mörrille hieman kevyemmän aloituksen, koska edessä oli maailman pahin nousu. Reippaasti ohitimme muut ja lähdimme kohti järkyttävän jyrkkää mäkeä. Muut tulivat hieman jälkijunassa, laskeutuivat satulasta ja tarkistivat Laikan kavioita. Mä halusin mennä jo ylös, koska mulla se aina astman kanssa kestää. Mörri tuli hienosti talutuksessa ja puuskutti yhtä lujaa kuin minäkin. Sitten se jäi odottamaan muita ja mä olin kiitollinen hengähdystauosta. Prinsessa kiri Sallan kanssa meistä ohi ja mä päivittelin noiden nuorten kuntoa. Kyllä ne jaksaa! Jatkoimme nousua ja mun hengitys kävi raskaammaksi ja raskaammaksi. Huohotin Mörrille "seis" ja se pysähtyi hienosti. Sitten se odotti että hengitys tasaantuu ja jatkoi sitten taas ylämäkeen. Hetken kuluttua se kääntyi katsomaan liian raskaasti hengittävää tätiään (tulin sen masun vieressä kun pidin satulasta kiinni) ja pysähtyi antaakseen mulle hengähdystauon. Kiitin ratsuani ja mielessäni hymyilin, Mörrihän piti musta yhtä hyvää huolta kuin Svipa kerran tässä samaisessa mäessä! Vielä parin pysähdyksen jälkeen pääsimme huipulle, missä Salla oli kaikessa rauhassa Prinsessan kanssa nurmikolla. Jestas mun jalat oli maitohapoilla! Mutta tällä kertaa en ollut se vimonen ratsukko, kuten yleensä! :D

Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa ja edessä oli kiemurteleva ja vaativin mäkinen osuus. Ensin käyntiä ja sitten tölttiä/ravia ja taas käyntiä. Pikkuhiljaa alkoi tulla niitä laukkapätkiäkin! Eräässä kohtaa pidätin Mörriä ravissa, koska edessä oli jyrkkä mutka ja mutkassa puu. Mörri olisi halunnut mennä, joten se vaihtoi ravista töltin kautta passille! Nauratti, suotta olin pelännyt polleni jaksamista! Ja heti mutkan jälkeen nostimme laukan innolla ja annoimme palaa.

Mörri tuntui huomaavan mun hieman jännittävän mutkia laukassa. Se hidasti mutkaan sitä enemmän mitä jyrkempi se oli ja otti iloisesti spurtin heti kun mutkasta päästiin. Yhdessä mutkassa siirryttiin ihan raville ja sitten taas paahdoimme hihkuen menemään. Ja eräällä laukkapätkällä Mörri alkoi kesken kaiken päristelemään, se oli niin tohkeissaan! Mä päristelin takaisin, jolloin poika pisti pökköä pesään ja meni vielä innokkaammin! Me päristeltiin vuorotellen ja meillä oli tosi hauskaa, kerrassaan riemukasta!

Sitten lähestyimme jo taukopaikkaa ja viimeisen kilometrin kävelin ja talutin upeaa hevostani. Mörri katseli uteliaana, onko kaikki kunnossa? Kehuin poikaa ja yhtäjalkaa menimme tauolle. Perässä Oona talutti Laikkaa, joka oli aivan kunnossa ja oli tullut hurjan kovaa vauhtia meidän jäljissä. Taukopaikalla otin varusteet pois ja laitoin Mörrin puuhun kiinni riimun avulla. Se jäi katselemaan, saadaanko mekin jotain hyvää? Jaana jakoi leipiä ja omenoita hevosille ja mä kaivoin nameja kaikille ihanille heposille. Sitten oli omien eväiden vuoro, vettä vesipullosta ja varsin lituskainen croissant, jälkkäriksi omenamyslipatukka. Patukan kohdalla kävi kyllä niin, että JOKU TIETTY POLLE vei oman osansa siitä...

Tauon jälkeen varusteet takaisin selkään ja viimeiselle osuudelle. Lisää laukkaa ja paljon ravia, käyntipätkiäkin mukavasti välissä. Huomasin hevoseni alkavan väsyä ja osan laukasta menimme ravilla, ihan Mörrin oman jaksamisen mukaan. Siinä kohtaa missä tulimme ratsastuspolulle, Mörri nosti päänsä ylös, hän tunnistaa tämän paikan! Se katseli ympärilleen ja nuuski ja kuulosteli maisemaa, ihan selkeästi täällä ollaan oltu ennenkin! Järkyttävää olivat ne muuttuneet maisemat, melkein pisti itkemään. Metsää oli raivattu ja se oli todella järkyttävän näköinen. Puita pinottu ja isoja risuja jätetty pitkin poikin sinne tänne. Todella masentavan näköistä. Olihan se metsä nyt siistimmän näköinen, se saattaa parin vuoden kuluttua näyttää puistolta, mutta metsä se ei enää ole. Korjaisivat kuitenkin jälkensä!

Suo-osuudella menimme ravilla ja siirryimme nätisti käyntiin ennen laukkamäkeä. Mörrin pää nousi uudestaan, tämänkin paikan hän muistaa! Se selkeästi mietti että mitä ihmettä, Eikka ei laukkaa vaan menee käyntiä, mitä ihmettä! Meillä oli hieman rakoa edellä menevään Offariin, joten kun otin tukea harjasta, Mörri päätti pistää laukaksi, ainahan tässä on laukattu! Ei se montaa askelta ottanut, kun kunto jo lopahti, sitäpaitsi Offarin takamus oli tiellä. Takaata tullut Oona hymyili, vielä on pollessa virtaa!

Oli mielenkiintoista seurata miten Mörri muistaa niitä vanhoja paikkoja. Kuten Oona sanoi, luonnossahan niiden on muistettava kaikki hyvät ruokailupaikat ja mistä saa vettä ja mitä kautta paikoille pääsee. Vielä pitkienkin aikojen päästä hevoset muistavat tietyt reitit ja juuri sen että tässä on aina laukattu tai tässä mennään töltillä.

Ravipätkä oli vielä edessä, mutta se loppui kaatuneeseen puuhun. Muut kiersivät hevostensa selässä ison puun, mutta mä tulin alas ja päätin kävellä loppumatkan kotiin. Niin hyvin Mörri oli jaksanut koko vaativan reissun, että nyt oli minunkin vuoro ottaa jalat alle. Kiersimme puun ja jatkoimme matkaa, Mörri seurasi välillä evästä haukaten. Syö vain, kyllä sä olet sen ansainnut. Ennen kuin ratsastuspolulta pääsee pyörätielle, välissä on erittäin jyrkkä lasku ja nousu. Lasku meni hienosti ja syvänteessä ojan yli menimme siltaa pitkin. Ylämäki oli hurjan jyrkkä ja me otimme Mörrin kanssa suorastaan kisaa! Mä ponnistelin puolijuoksua rinnettä ylös ja Mörri pinnisti musta ohi ja katseli samalla mua vasemmalla silmällään. Ihan kuin sitä olisi huvittanut, otin harjasta Mörriä kiinni ja nauroin ääneen kun poika kiskoi mut vimoset metrit ylös. Taisin jäädä toiseksi! ;-)

Pyörätiellä meno olikin helppoa, maasto oli tasaista ja Mörri käänteli päätään tutkiessaan tuttuja maisemia. Muut menivät edellä tölttiä, mutta me jatkoimme käynnissä. Takana Laikkakin tuli talutuksessa. Me Mörrin kanssa astuimme yhtä aikaa askelia ja kun edessä olevat siirtyivät käyntiin, saavutimme heitä pikkuhiljaa. Pian olimmekin jo omalla tontilla, missä hetken olimme erimieltä siitä, kuka menee edellä. Minä se halusin kulkea edellä, joten minä se menin edelle ja nälkäinen Mörri sai ahtaissa paikoissa tulla perässä. Vierellä kuljetaan sitten kun on tilaa, ja kun pääsimme tarhan reunustaa pihalle, Tua olikin ottamassa meitä kameran kanssa vastaan. Ja huomatkaa, jalkamme kulkevat tosiaan samaa tahtia! Oih! <3

Yhtäjalkaa samassa rytmissä
Saatuani varusteet pois Mörriltä laitoin sille loimen päälle. Olihan se hieman iso, tarvii siis kaula-aukon osalta hieman lisää tuunaamista. Se onnistuu kyllä, ei mikään iso homma. Tosin tuli mieleen käydä hakemassa se kallis loimi kaupasta... Mutta mitä en tekisi sympaatisen ja empaattisen polleni eteen! :D

Mörrykän loimi on isohko, muttei sentään syömistä haittaa...
Ruokaa vadillinen nenän alle ja maailma oli Mörrin mielestä oikein makoisaa. Annoin sille vielä vettä ja loput namitkin löysivät tiensä hurmurini masuun. Pesin hevoseni hiestä ja pistin loimen takaisin kuivattaakseni loistavan suorituksen tehneen Mörriäiseni. Vein tavaroita paikoilleen ja kysyin missä on Mörrin satulan paikka jne.. Niistä täytyy vielä jutella, etten laita jatkossa jonkun toisen paikalle. Omat paikat pitää olla! Ja kuulemma saan oman hyllynkin, mihin mahtuu kypärä ja muuta tarpeellista tavaraa. Täytyy katsoa kotoota joku pieni laatikko hanskoille ja muille, harjapakki tuskin siihen hyllyyn mahtuu. Hmm, mihinhän mä sen laitan?

Kääräisin loimen pois Mörriltä ja talutin pojan tarhaan. Sinne se jäi tutkimaan uutta paikkaa ja etsi katseellaan Svipan. Juuh, täällä on turvallista kun lauman johtaja on paikalla! Itsekin olin nälkäinen, itseasiassa niin nälkäinen että unohdin tallille reppuni, missä oli vesipullo, vielä yksi myslipatukka, lompakko, ajokortti ja kotiavaimet... Ja senhän huomasin tietenkin vasta kotinurkilla, joten tuli vielä ajeltua ylimääräinen lenkki takaisin tallille. Sama pää kesät talvet, kuten sanonta kuuluu! ;-)

Mörri talvitarhassa, Svipukka taustalla.
Kaikki kuvat tältä reissulta on Tuan ottamia ja niitä ei saa käyttää ilman lupaa! Suuret kiitokset kuvaajalle, mun lemppari on toi kielikuva! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvinhän se Mörri siellä reissulla sitten jaksoi! :) Se on kyllä tosi ihana hevonen, vielä Nuuksion puolella kun sitä siinä rapsuttelin niin meinasi kaataa mut monta kertaa, taisin rapsuttaa liian hiljaa. :D
    Laitoin lisää kuvia sähköpostiisi.

    -Tua

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvista, tulivat perille!
    Mörri on tosi hieno heppa, ystävällinen ja sympaattinen pörriäinen. Ja reippaita rapsutuksia Mörrille vaan, tuntuu tykkäävän kunnon harjaamisestakin, eikä mistään kutittelusta! :D

    VastaaPoista