Masennusta ja piristystä

Tänään selvisi, etten saa Mörriäiselle enää vakuutusta. Ai että risoi ja pahasti! Se on kuulemma liian vanha, vakuutus olisi pitänyt ottaa ennen kuin se täyttää 16 vuotta. Issikoilla vakuutus muuten olisi pari vuotta pidempään kuin esim. lämppäreillä, kun ne on terveempiä ja ihanampia ja fiksumpia ja kaikkea. Mutta sitten mun terve, hieno, upea, ajattelevainen, rauhallinen, suloinen, kiltti lurppana jätetään täysin vakuutusten ulkopuolelle! *KIROSANA* Ai anteeksi, olishan sille saanut palovakuutuksen siltä varalta että se palaa talliin tai siihen iskee salama. Mä olin niin kiukkuinen, että kurkkua kuristi ja itketti. MUN MURMELI!!!

Raivon kyyneleitä pidätellen ajelin tallille Mörrin herkkupuuron ja Kalevala Korun koulutuspäiviltä nyysimäni omenan kanssa. Otin riimun koukustaan ja suunnistin tarhaan. Samalla yritin hengittää syvään ja hieman kiukku laantuikin. Sitten näin Svipan ja Mörrin, seisoivat vierekkäin kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Menin ensin juttelemaan Svipalle, joka heti vaistosi asioiden olevan kehnosti. Svipa tuli ihan viereen ja rapsuttelin ihanaa tammaa sään kohdalta ja selästä. Sitten rapsuttelin taaempaa ja Svipa siirtyi niin että rapsutin sitä lautasilta. Hetken kuluttua tammukka siirtyi taaemmas, jolloin rapsutin taas sään kohdalta. Svipa siirtyi lähemmäksi ja oikein painautui kiinni muhun! Voi hyvänen aika sentäs, kuinka herkkä polle se on! Sitten se käänsi päätään nuuskiakseen mun lahjetta ja painautui uudestaan likelle. Mä kumarruin rapsuttamaan Svipaa sen etujalkojen välistä, sinne se kun ei itse yllä. Kun olin siinä kumartuneena, tunsin poskellani lämpimän hengityksen. Svipan sierain oli pitkään poskella nuuskien mun hajua ja sitten se hyvin hyvin hellästi ylähuulellaan muutaman kerran pusutteli mun poskea!

Maailma näytti yhtäkkiä paljon valoisammalta paikalta. :)

Mörri katseli vierestä ja pieni hymy naamalla kävelin oman polleni luokse. Mörri nosti päätään korkeammalle, että sain riimun hyvin kiinni. Hyvä heppa! Talutin pörrin pihaton ja tallin läpi ja kiinnitin sen tolppaan. Hain omenan ja harjapakin ja jaoimme ompun, mulle kaksi haukkaisua ja Mörrille kanssa! Harjasin tällä kertaa siistimmän pollen ja putsasin kaviot. Ja kuten aina ennenkin, annoin näkkäriä sen jälkeen.

Irrotin riimunnarun ja Mörrin ilme kirkastui, mennäänkö taas syömään tuoretta ruohoa riimussa? Juu näin olisi tarkoitus. Ja kuten eilenkin, Mörri otti kaikki irti riimureissusta. Ruohoa siellä, ruohoa täällä, nami nami! Reitti oli sama kuin eilenkin, mutta tällä kertaa menimme hieman nopeampaa tahtia menomatkan. Mörri sai herkkuheinää reitiltä, mutta kun suu oli täynnä, siirryimme eteenpäin. Metsässä kaivoin näkkäriä taskusta ja Mörri seurasi kuin unelma kaikkien ahtaidenkin paikkojen läpi. Olin kyllä niin ylpeä hevosestani!

Tullessamme takaisin pyörätielle ohikulkevan autoilijan ilme oli aika hauska! Ensin hän vissiin kuvitteli ison koiran tulevan puskasta narun jatkona, mutta se olikin mun Mörriman! Hyvä ettei ajanut tieltä, kun silmät niin levisi...

Meidän matka pyörätieltä laitumelle oli taas ihan hurjan hidas, ei kiirettä mihinkään, Mörri söi kaikessa rauhassa. Välillä se harppoi reippaasti muutaman askeleen ja jäi sitten nakertamaan lisää heinää. Siinä tien pätkässä meni varmaan 45 minuuttia, mutta mua se ei haitannut. Ohi kulki sauvakävelijä mennen tullen, kehuimme kilvan ihanaa kävelysäätä. Vastaan tuli tyttö pyörällä, jota Mörri ensin katseli kaukaa hyvin tarkkaan. Johtui varmaan siitä, kun tyttö niin hitaasti fillaroi. Tervehdin tyttöä ja hän kysyi että saako heppaa paijata. No tottakai saa! Tyttö kysyi että mitä rotua heppa on ja kuinka vanha se on. Mörri puputti ruohoa eikä näyttänyt edes huomaavan tytön paijausta. Taisi se salaa olla iloinen huomiosta, kunhan taas vaan oli olevinaan! ;-)

Vaavi oli odottamassa tarhan kulmassa meitä. Itseasiassa se taisi odottaa aika kauan, kun ei Mörri mitään kiirettä pitänyt. Tiesi että ruokaa tulee vielä tallillakin! Oona oli Rontti-koiran kanssa jakamassa heiniä hevosille ja Rontti ei meinannut pysyä nahoissaan. Jipii, pallonheittäjä tuli!

Vein Mörrin tolppaan kiinni ja hain ruokavatiin mysliä. Sitten mursin parit naminäkkärit sinne ja kaasin lämpimän herkkupuuron päälle. Ja vielä yksi omena kruunaamaan aterian. Putsasin kaviot pikaisesti ja jätin polleni syömään kaikessa rauhassa. Menin juttelemaan Oonan kanssa ja heittelin samalla Rontille isoa palloa ja pientä palloa. Sen jalka näytti olevan jo parempi, hieman se sitä vielä varoi.

Tällä välin Mörriäinen oli syönyt jo ateriansa ja sillä oli narukin puurossa. Ja hetken kuluttua oli mun takkikin puurossa! Yritin kyllä parhaani mukaan väistää Mörrin turpaa, jossa oli tuntokarvoihin tarttunut puurohelmiä, mutta toinen niin innolla nuuskutti ja tuhisi. Vein Mörrin tarhaan ja paljon paljon paremmalla mielellä lähdin tallilta kotia kohti. Aina se piristää mieltä kun pääsee hevostelemaan, varsinkin kun on ympärillä näin mahtavia issikoita kuten pusu-Svipa ja mun oma Mörri-pörri! :D