"Puskien kautta voittoon!"

Nyt oli vuorossa kolmen tunnin reissu ja oli tosi mukavaa saada Krona ratsuksi. Satula tuntui ihanan tutulta, joskin se oli hieman keikkuvainen. Jaana meni keulilla Frostilla, mukana oli myös Hannele Disan kanssa.

Siinä polleilee Disa, jolla on edessään laihtari kunhan nyt ensin päästään takaisin talviteloille.

Meidän piti mennä Kattilaan ratsastamaan, mutta siellä oli suunnistuskisat käynnissä. Siispä teimme ns. leirintäalueen lenkin, siinä ei tarvitse tulla samaa reittiä takaisin. Satulan kiristyksen yhteydessä lyhensin jalustimia yhdellä pykälällä, tuntuivat kovin pitkiltä. Satula jotenkin vietti vasemmalle, vaikka kuinka istuin keskellä ja välillä testasin istuntaa ilman jalustimia. Krona tuntui vetävän normaaliakin enemmän ojan pohjalle, se saattoi olla osasyynä satulan vinouteen. Tai päinvastoin, mistä tuota tietää.

Ilta oli tosi kaunis ja Jaana otti meistä kuvankin matkalla. Oli niin kaunis maalaismaisema, ettei kauniimmasta väliä. Vain lehmät ja lampaat puuttui, mutta viljapelto on kaunis!

Ja kuten kuvasta näkyy, Krona menee melkein ojassa. Oikea pohje tuntui olevan käytössä reippaasti!

Hevosilla askeleet tihentyi, kun päästiin takaisin metsän suojiin, tiesivät ettei tästä enää pitkä matka ole kotilaitumelle. Töltissä Krona veti pään ihan alas ja tuli mieleen, että satula oli varmaan pikkasen liian edessä. Ihan ei ollut samaa puhtia kuin ennen. Tosin Krona ei kunnolla päässyt vauhtiin, kun edessä hidastivat Disa ja Frosti. Laukka meni kyllä kuten ennenkin, ihana tasainen nopeatahtinen laukka, joka saa suunpielet väkisinkin korviin!

Metsätaipaleella saikin olla varovainen, tiestä on tullut polku ja sitä reunustavat puut kaartuvat polulle. Polku muutenkin oli mennyt huonommaksi, useamman vuoden rankkasateet ovat huuhtoneet polun melkoiseksi kivikoksi. Krona veti väkisin jompaan kumpaan reunaan ja mä olin puolet ajasta nojautuneena sen harjan päälle. Viime kerrasta muistin sen kohdan, missä sain oksasta otsaan ja yritin saada Kronan vasemmalle puolelle polkua. Se meni sinne oikein kiltisti, mutta juuri oksan kohdalla se siirtyi takaisin oikealle.

Mä otin oksan vastaan oikealla kädellä ja yritin nostaa sitä pois tieltä kun en kerta kerennyt enää kumartumaan, mutta sen takana olikin toinen oksa! Vaistomaisesti otin siitä kiinni vasemmalla kädellä ja sitten olikin Kronan askel vienyt mua niin paljon eteenpäin, että kaaduin taaksepäin. Hetken aikaa olin tasapainossa Kronan ahterin päällä, mutta sitten liu'uin sen vasenta kylkeä alas selälleni tantereeseen edelleen puista kiinni pitäen. Puut hidasti putoamista niin paljon, että mä vain tumpsahdin maahan!

Krona pysähtyi kuin seinään. Mulla oli molemmat jalat vielä jalustimissa, oikea jalka sojotti ylös satulaan jalustimen tullessa satulan yli. Vasen jalustin lähti hetken kuluttua irti, ja sitten alkoi nauru. Siis mä nauroin ihan hervottomana edelleen puista kiinni pitäen! Mä kysyin että "Voisiko joku tulla hieman auttamaan?" ja jatkoin naurua. Jaana tuli jeesaamaan, ensin huolestuneena, mutta kun pääsi lähemmäksi ja näki tilanteen, hymyilytti jo häntäkin. Ja ensimmäinen kysymys EI ollut "Sattuiko? Oletko kunnossa?", vaan "Saanks mä ottaa kuvan?" Ja taas mä repesin! Takana tulleet kaksi ratsukkoa nauroivat kanssa ääneen! Piti antaa tosi epämiellyttävästä asennosta mun kamera Jaanalle, että mun oma kommellus saadaan ikuistettua! Noloa, mutta hauskaa!

Kuvan laatu ei ole hyvä, mutta nauraessa on kauhean vaikeaa saada ihan terävää kuvaa. Tossa kohtaa vasen jalustin on jo irti ja mulla enää yksi oksa mistä pitää kiinni, toinen on tuossa takana muiden esteenä... Krona rukka, se seisoi kiltisti paikallaan koko episodin ajan, eikä liikauttanut mitään jalkaansa ennenkuin mä olin tolpillani sen vieressä. Käänsi vaan päätä välillä nähdäkseen mitä mä teen, vaikka itse oli jalat varsin epämukavasti. Kuvassakin se on vähän sen näköinen, että oliko tää jotenkin hänen vika, vai?

Jaana jeesas mut sitten irti jalustimesta ja ylös jaloilleni. Mua nauratti niin, etten meinannut päästä enää satulaan ollenkaan. Loppumatka sujui varsin rauhallisesti hihittäen, otettin vielä yksi laukkapätkä ja sitten mentiin laitumelle. Talutin Kronaa viimeisen tienpätkän, oli se ansainnut saada mut jo pois sieltä. Krona nuuskutti mun kättä, lämmin henkäys tuntui haluavan varmistaa että kaikki on kunnossa. Kaikki oli kunnossa, ei sattunut mihinkään, ei edes pää kolahtanut maahan kun niin lempeästi laskeuduin puiden avulla alas. Ei edes mustelmia tullut! :)

Laitumella annoin Kronalle hyvän pollen lisää hieman extranäkkäriä, enemmän kuin muille. Harmitti, ettei itse tilanteesta voinut palkita pollea, kun ei ollut heppanameja mukana taskussa. Täytyy yrittää muistaa seuraavalla kerralla ottaa taskuunkin jotain.

Tämä oli taas yksi niitä reissuja, jotka varmasti jää mieleen. Kommentteja "Anka laskeutui alas puusta", "Apinana alas" ja "Kuvaukset alkaa, nostakaa Anka puuhun" tuskin unohtaa ihan heti. Ja kaikkein nolointa oli juuri se, että tiesin tasan tarkkaan ne oksat, kun ne viimeeksi samalla reitillä meinasi pyyhkästä mut alas... Opinko mä tällä kertaa jotain, jää nähtäväksi! :)