Aikaa kuluu

Ajattelin tehdä retken ratsastuspolulle, Oona kun oli sanonut hautuumaan takana polun olevan hyvässä kunnossa. Sinne piti sitten päästä. Tarhassa huomasin, että Mörri oli päiväunilla, joten jutustelin muiden hevosten kanssa. Svipa tuli ensin nuuskuttelemaan ja hieman sain rapsutellakin. Tamma lepuutti päätään mun käsissä, ihana Svipa! Tvisturkin tuli uteliaana paikalle, herran alahuuli alkoi väpättää nautinnosta rapsuttaessani sitä ryntäistä ja etujalkojen välistä. Laikkakin kipitti paikalle, kyllä hänellekin rapsutukset kelpaa, joo, hörh! Ja Kolurkin halusi omat rapsutuksensa, kyllä vaan! Kaikilla heposilla pää meni alas rentona kun rapsutin ryntäistä. Ja Kolur rapsutti mua niskasta takaisin, toivottavasti sinne ei tullut kaljua länttiä tämän valkoisen palleron hellässä huomassa... ;-)

Mörrikin oli noussut jo ylös ja kävin häntäkin rapsuttamassa. Ennen kiinniottoa tervehdin vielä Gusturia ja Offaria. Siinä vaiheessa Mörri lähtikin jo kävelemään kohti, jos kerta täti rapsuttaa liikaa Offaria, niin hän tulee vaikka vahingossa väliin...

Vein Mörrin pihalle harjattavaksi ja laitettavaksi, tälle päivälle valitsin satulan ja kuolaimettomat suitset. Lähdimme reippaasti kävelemään pyörätielle ja kohti ratsastuspolkua. Pyörätie oli liukas, joten menimme hyvin varovasti. Huomasimme, että pyörätie oli kaivettu auki ja Mörri pysähtyi ihmeissään. Ei siinä ennen ole ollut aitoja ja ruskeaa maata lumella ja isoa kuoppaa. Annoin sen tutkia kaikessa rauhassa ja itsekin kurkistelin kuoppaan. Selitin samalla että johtoja joutuivat vissiin kaivamaan esille, jolloin Mörri tuhahti. Ihmisten kotkotuksia.

Jatkoimme matkaa ja menimme oikotietä Veikkaustielle. Mörri nuuskutteli toisen hepan jätöksiä, olisko ollut Kolurin jälkiä. Jatkoimme matkaa ja kun tulimme pikkumetsästä, Mörri olisi suunnannut suoraan erääseen pihaan. Kumma homma, ketähän siellä asuu kun aina mentäisiin sinne?

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja suuntasimme ratsastuspolulle. Siellä meno oli aluksi hieman epätasaista, kovin hyvässä kunnossa ei polku ollut. Alhaalla suolla polku oli jo parempi ja välillä pysähdyimme ihastelemaan maisemia ja hengähtämään. Yksi hiihtäjä tuli vastaan, mutta sehän ei meitä haitannut. Jatkoimme kohti ensimmäistä laukkamäkeä, jonka kävelimme puoliväliin ja hengähdimme uudemman kerran. Sitten jatkoimme suoraan kohti hautausmaata, totesin pohjan olevan oikein hyvä. Kävelimme ihan perille asti ja vasta siellä nousin rtsuni selkään. Mörri seisoi kaikessa rauhassa kun ponnistin selkään ja lähti vasta pyynnöstä liikkeelle. Hieman suoristin satulaa allani, mutta muuten olo oli rento. Mörrikin päristeli alamäessä ja innostui oikein tosissaan päristelemään kun yhdyin leikkiin.

Suoralla pyysin hieman ravia ja menimmekin erittäin kauniisti päristellen. Ennen mutkaa hidastimme käyntiin ja sen jälkeen aloitin uudestaan ravilla. Mörri tuntui pyytävän hieman nopeampaa vauhtia ja annoin luvan laukkaan. Mörri siirtyi pehmeästi laukkaan ja meni niin rentona ja tyytyväisenä laukkaa, että tuntui ihan käsittämättömän hienolta! Ei me kovaa menty, mutta juuri sellainen rauhallinen ja rento laukka, mitä voi jatkaa vaikka kuinka kauan! Aah!

Tullessamme lähelle alamäkeä, pyysin hidastamaan ja Mörri siirtyi raville ja siitä sitten käyntiin. Jatkoimme alamäkeen edelleen päristellen, meillä oli kivaa! Hieman ennen suokohtaa oikealle kääntyy ladut. Mörri katseli sinne pitkään ja yhtäkkiä päätti kääntyä sinne. Sanoin että ei me sinne mennä ja yritin kääntää pollen. No ei, ei kertakaikkiaan mennä suolle, kun hän haluaa tuonne ladulle! Hetken pyörittyämme mun oli pakko tulla alas satulasta ettei sotketa paikkoja enempää. Talutin Mörrin takaisin kotiin menevälle polulle ja Mörriä kiukutti. Se puhahteli mulle ja yritti edelleen kääntyä ladulle. Siinä vaiheessa vasta huomasin että satulavyö oli niin löysällä, että väliin mahtui käsi, nyrkissä. Ahaa. Siis että mä olin ponkassu itseni Mörrin kyytiin, ravannut upeasti ja mennyt todella hienon laukan kiinnittämättömässä satulassa. Jee... Noh, tästä huomaa ainakin sen, että A) mulla on tasapaino kehittynyt valtavasti neljässä vuodessa ja B) Mörrin askellajit on hurjan tasaiset. Kiristin sitten satulavyön, mutta en mä sitä nytkään niin kamalan kireälle laittanut. Pysyy siellä muutenkin, näköjään. Hyppäsin uudestaan selkään ja sieltä käsin sain Mörrin viimein kohti tallia.

Suollakin otimme hieman ravia, mutta tunsin ettei Mörri niin innokas siinä ollut, alusta kun ei ollut ihan niin hyvä. Ison laukkamäen kävelimme reippaasti ylös. Käynnissä tulimme Veikkaustielle ja otimme uudestaan raville. Nyt Mörri meni oikein pitkällä askeleella, mun piti tosissaan tehdä töitä kevennyksen kanssa! Tuntui että Mörri olisi niin tohkeissaa menossa, se itseasiassa päätti mun puolesta mennä pidempää kautta kotiin. Normaalisti se kääntyy jo valmiiksi oikopolulle vievälle tielle, mutta nyt posotettiin ohi niin että tätillä villasukat pyöri jaloissa. Kyllä se mulle sopii, mulla oli aikaa! Sitten menimme pyörätielle Veikkaustien alun kautta. Matkalla Mörri olisi halunnut tutustua koululaiseen, mutta pyysin enemmän liikettä. Sitten olikin tultava alas selästä, koska lopputie oli hurjan jyrkkä ja liukas. Pääsimme pyörätielle pahemmitta liukumisitta ja suunnistimme kotiin.

Lastentarhan kohdalla yksi lapsista hihkui että "Kattokaa, heppa!" Hetken kuluttua aidan vieressä oli liuta muksuja katselemassa Mörriä. "Kuka ton nimi on?" kysyi eräs ja sanoin että tän hepan nimi on Mörri, niinkuin Mörri-Möykky siitä laulusta, tiedättekste sen laulun? "Joo, joo" kuului kuorossa. Kerroin Mörrinkin tuntevan sen laulun, se nyökkäilee kun kuulee mun laulavan sitä. Lapsia nauratti. "Mitä se tykkää syödä?" kysyi eräs tyttö ja kerroin että Mörrin lempiruokaa on porkkanat. "Tykkääkse omenoista?" Joo tykkää kovasti. Mörri tökki mua käteen, voitais jo mennä syömään, oikeesti tää huomio alkaa jo olla liikaa... Yhden pojan ääni selitti että "Mä voisin heitellä sille sirkusporkkanoita!" Ööh, niin, hyvä idea... "Voiko sillä ratsastaa?" Joo voi, nyt me vaan ollaan tehty niin pitkä lenkki ettei se enää jaksa muuta kuin kävellä kotiin syömään. "Nii, eikä täällä voi ratsastaa kun tää on lastentarha" totesi yksi. Aivan, mutta nyt me lähdetään syömään! "Hei hei Mörri!" kuului kuorossa ja kaikki vilkuttelivat Mörrille. Vilkuttelin takaisin ja hihkuin hei heitä Mörrin kävellessä siihen malliin että pois täältä, tää ei oo jätkän arvolle sopivaa touhua.

Kävelimme kotiin ja tallilla laitoin Mörrille fleecen päälle ruokailun ajaksi. Ruokaa Mörri saikin reilusti, oltiinhan me yli 2,5 tuntia liikkeellä! Ja valkosipulirouhetta päälle, kun se kerta siitä niin kovin tykkää. Kuulin kopinaa pihaton puolelta ja kun menin kurkkaamaan, Svipa oli pihatossa. Prinsessakin oli tulollansa, mutta Svipukka piti nuoren tamman kauempana. Prinsessaa selkeästi poltteli tulla lähemmäksi, sehän oli jo päässyt sisälle kun hain Mörriä tarhasta. (Ovela tamma, oli kuulkaa työn takana saada se ulos tallista ja takaisin pihattoon! Se käänsi jo takamustaan mua kohti! Vai uhkaillaan sitä! Siinä vaiheessa otin sitä otsatukasta kiinni ja toisella kädellä työntämällä käänsin sen päätä ovelle päin. Kun neiti pisti liinat kiinni, hain riimunnarun ja pyöritin sitä Prinsessan nenän edessä. Se olikin kamala homma ja neiti peruutti ja kääntyi sitten ovelle. Prinsessa suuntasi ulos ja närkästyneenä jäi kytikselle pihattoon. Laitoin oitis oven lukkoon, vastaisuudessa taitaa olla parempi hakea Mörri ulkokautta!) Mörri meni ulos ja Svipan luimistelusta huolimatta siirtyi kaikessa rauhassa Prinsessan luo. Prinsessaa sen sijaan hirvitti Svipan luimistelu ja se lähti tahdikkaasti köpöttelemään pois! Hyvä Svipa, pidä ne nuoremmat vaan kurissa!