Toppaukset kehiin

Olikin tosi nätti ja lämmin päivä, siis oikein hyvä sää mennä laitumelle. Olin varautunut lampaankarva-alustan muokkaukseen saksien ja jumppa-alustan voimin. Hieman evästäkin oli mukana, hevosille meinaan.

Laitumella olikin vastaanottokomitea ruokakaapin luona, eli Mörri, Ófeigur, Svipa ja Gustur. Ajoin pollukoita pois kaapilta ja nostelin tavaroitani kannon viereen. Offari oli viimeinen joka lähti kauemmaksi, toiveikkaasti se vielä kurkkasi perään, ei sieltä tosiaankaan tullut herkkuja...

Istuin kannon päälle ja availin lampaankarvan taskuja. Sisällä oli ohuet vaahtomuovit, jotka olivat aika kehnot. Ne menivät ihan littanaksi, eivätkä yhtään pitäneet kuosiaan. Niitä mallina käyttäen leikkelin jumppamatosta samanlaiset osat, mutta kaksinkertaisena. Ensimmäisen tungin paikoilleen ja huomasin, että taskun alaosaan jäi tyhjää. Ylijäämästä sain sinne sopivan palasen ja siitä riitti toisellekin puolelle. Tuo mun jumppamatto on ollut vuosia kaapissa, sellainen vihreä toiselta puolen ja punainen toiselta. Se taittuu kasaan kuin haitari, ja on varmaan hyvä jumppamatto. Mulla sille ei ole koskaan ollut käyttöä... Nyt se viimein meni oikeaan tarkoitukseen! :D

Tällä välin joku jo nuuskutteli mun niskaa, Laikka-neitihän se tuli tarjoamaan apuaan, jos hän voisi olla avuksi esim namien syönnissä tai jotain. Hyvin avuliaan oloisena ja kirkkain silmin, ihan muina heppoina hän nuuskutti, puhallellaan kärpäsiä pois, eikö hän olekin kiltti, jos jotain pientä namia, puuh puuh... Nää kyllä tietää tasan tarkkaan mistä narusta vetää, lankaanhan mä höppänä menin!

Sitten kävin hakemassa Mörrin ja laitoin sen kiinni riimunnarulla lähimpään puuhun. Mörri seisoi kiltisti paikoillaan kun harjasin sen ja erittäin kauniisti tarjosi kavioita puhdistettavaksi. Siitä hyvästä sai kyllä namin! Sitten laitoin tuunatun taljan selkään ja ratsastusvyön sitä pitämään. Suitset päähän ja nami palkinnoksi, sitten oltiin valmiita etsimään kanto. Tosin sitä ennen piti käydä karjumassa Laikka pois ruokakaapilta. Se oli hoksannut omenapussin jostain raosta, repinyt sen pihalle ja veteli iloisena omppua napaan! Ensin se meinasi lähteä pussi hampaissaan juoksemaan, mutta ilmeisesti mun äänensävy oli sitä mallia ettei parane edes ajatella moista...

Pääsin Mörrin selkään melko helposti ja heti huomasi eron edelliseen ratsastukseen. Selkärankaa ei tuntunut ollenkaan ja itselläkin olo oli paljon varmempi. Piti vain suoristaa alustaa, hieman meni vinoon ylös mennessä. Se kävi ihan näppärästi nojautumalla pikkuisen jalustimiin ja vetämällä toisella kädellä lampaankarvaa. Sitten istuin keskelle, suoristin ratsastusvyön (joka ei muuten kovinkaan kireällä ollut) ja hymyilin leveästi.

Lähdimme kohti laidunta, missä Jaana ja Oona olivat juuri saaneet muut hevoset penslattua ja korjasivat aitaa. Pyysin Mörriä pysähtymään ja annoin hienosta toiminnasta namin palkinnoksi. Yksi tosin meni heinikkoon, mutta toinen osui jo suuhunkin!

Sitten lähdimme katsomaan muita hevosia, mutta enpäs vaan hoksannut että Keke saattaa olla Kiukku-Keke. Ajoin sitä kauemmaksi "shuh, shuh"-äänellä ja me lähdimme toiseen suuntaan. Jaana sanoikin ettei varmaan ihan turvallisinta touhua, huomasin sen kyllä itsekin...

Jaana kehotti näyttämään vähän sitä Mörrin ravia, se on oikein tasaista menoa. Siinä vaiheessa heppa pisti liinat kiinni ja oli sitä mieltä että kyllä tässä on jo töitä paiskittu! Yritti vaan kääntää itsensä kohti puuta, mihin olin jättänyt riimun roikkumaan. Jaanaa nauratti, ei oikein yhteys pelaa! Mä heilutin ohjia ja huhuilin Mörriä, kuunteliko se yhtään? Toinen korva kääntyi, mutta siinä kaikki. Kuten Jaana sanoi: "Haluamaanne hevoseen ei juuri nyt saada yhteyttä!"

Jaanan annettua lähipuusta taikatikun alkoi menokin maistumaan. Ei tarvinnut käyttää mokomaa oksaa, siksi toisekseen se olisi kuivuutensa takia rapsahtanut osiin jopa pienen pienellä napautuksella. Kronasta saatiin sopivasti vetoapua ja kävelimme pikkuaitauksen reunaa. Sen päätyttyä Krona jatkoi oikealle ja me käännyimme vasemman kautta takaisin. Ensin oli hakusessa koko homma, mutta sitten Mörri siirtyi hitaalle töltille! Hyvä hyvä hyvä, Mörri! Voi että kun oli hienoa! Jaana katseli että tölttiähän se menee ihan selkeästi eikä mitään ravia!

Seuraavaan kierrokseen saatin Kekestä vetoapua ja nyt Mörri tiesi jo mitä halusin. Takaisin tultiin selkeästi töltillä! Hihii! Mä hymyilin leveästi ja olin tosi tyytyväinen, olin olettanut että tölttiä joutuu Mörrillä hakemaan enemmänkin. Palkinnoksi se sai mennä suoraan riimupuulle ja ratsastajan pois selästä. Namia oli ansainnut tämä Mörri-Pörri ja tyytyväisen oloisena se seisoi uudelleen harjattavana. Hieman lisää namiakin, kun niin hienosti oltiin toimittu!

Tvistur tuli myös tonteille, olin jo päästänyt Mörrin irti riimusta. Mörri oli jäänyt viereen katsomaan mua ja näpertämään namitaskua, josta se sai namia vasta kun käänsi päänsä pois. Tvistur tuli sitten uteliaana katsomaan ja oli ihan ihmeissään. HÄNEN namu-tätinsä antaa tuolle tulokkaalle namia! No sillehän pitää opettaa talon tavat tuumasi Tvistur ja kiljaisi korvia särkevän haasteen ilmoille. Riitti kyllä kun sanoin tiukasti "EI", kumpikin seisoi hieman nolon näköisenä. Tulin kuitenkin sivummalle, jos kaviot alkavat heilumaan.

Kävin viemässä tavarat takaisin kaappiin ja kas, selän takana olikin maailman parhaan pollen turpa! Tvistur seisoi ja katseli ja sai namin, kiltti poikahan se on. Nuuski vielä ovea. Oona sanoi että ei sun Tvistur tartte auttaa laittamaan kaappia kiinni, kyllä Anka sen osaa ihan itsekin! Kovin oli avuliaalla päällä Tvistur-herrakin, sen avuliaisuuden takia jäi melkein huomaamatta harjapakin kovakourainen, ellen sanoisi kova"hampainen" käsittely. Mörri mietti että joo-o, tuosta se aukeaa, sisällä on herkkua, miten ihmeessä tuo ihminen sai sen auki, kyllä hän sen vielä joku kerta hoksaa... Taas oli hampaat saranapuolella järsimässä pakkia, onneksi se on tukevaa tekoa!

Sitten vain huomista odottelemaan, mitenhän meidän käy Mörrin kanssa porkkanan väristen keilojen ja volttien maailmassa? ;-)