Loimen testausta

Pakkasin itse ompelemani loimen ja upouuden ruokavadin kassiin ja suuntasin keskustaan. Tuli nimittäin mieleen, ettei mulla ole oikeastaan hevosen ruokintaan liittyvää kirjaa. Akateemisesta löytyi parikin, joista kalliimman jo ilmoitin joulupukille... :D Sitten löytyi hevoshieronnasta ohut kirjanen, joka myös löysi tiensä mun heppakirjastoon. Noita opuksia alkaakin olla varmaankin 40kpl, ellei enemmän. Mutta kun aina joku kirja puuttuu!

Kasseineni sompailin junalle ja Espoon keskukseen, mistä hain auton. Mies kun oli tarvinnut sitä aamulla töihin mennessä. Laitumelle saapuessani pollet olivat kuka missäkin ja piti oikein tarkkan katsella omani sijaintia. Siellähän se oli Kronan seurassa, joten sinne namipussin ja riimun kanssa. Ensin juttelin Kekelle, se taisi nukkua seisaaltaan! Mä juttelin sille että "Moi Keke, kuka Keklukki se siellä" ja korvakaan ei värähtänyt. Ensin ajattelin että se on tosi loukkaantunut mulle jostain, mutta sitten se ponkasi hurjan hypyn suoraan ylös ja otti pari laukka-askelta pois. Sitten se kääntyi katsomaan korvat hörössä. Mä jatkoin juttelua ja polle näytti tunnistavan mut. Hieman se oli höperön näköinen, taisin tosissaan herättää sen tolpiltaan! :D Uteliaana se kuitenkin tuli tervehtimään, kunhan oli ensin saanut unihiekat silmistään. Gussekin tuli hörähtäen paikalle, kyllä sillekin piti namia antaa.

Krona ja Mörri sai namit ja sitten jo puskista työntyi hörisevä ruskea pää. No Svipukkahan se sieltä haahuili! Rouva tuli niin tohkeissaan läpi pusikosta että ihan nauratti. Hörh hörh vaan kuului kun Sviippeli halusi namia! Sinne meni aika monta namia ja sitten otinkin jo Mörrin kiinni.

Ajattelin, että tää on taas sitä hidasta touhua, kaksi askelta ja pitkiä katseita taakse Kronaan, mutta poika yllätti iloisesti. Se seurasi nätisti ja jäi vain kerran katselemaan ihmeissään. Ja niin jäin minäkin, Tvistur nimittäin sai hepulikohtauksen ja paahtoi hurjalla laukalla meistä ohi Kronan suuntaan ja ohikin. Tuolta se tuli ja sinne se meni! Sitten jatkoimme matkaa, taisi molemmilla olla silmät soikeina.

Laitoin Mörrin kiinni pihattoon ja hain harjapakin ja loimipussin. Tullessani takaisin Mörri hörisi mulle, ja siitähän saa aina namin! Kaivoin porkkanapussin harjapakista ja laitoin ne kaikki Mörrin eteen. Poika söi tosi tyytyväisenä ja sukaa ja harjaa käyttäen harjasin polleni. Kaviotkin sai kauniiisti putsattua!

Sitten olikin aika setviä se loimi. Mörri katseli loimea ja tuumasi vissiin että ai juu tää juttu. Noh, siinähän laittelet, mä syön porkkanoita! Selitin koko ajan Mörrille mitä teen, varsinkin kun aloin leikkaamaan kangasta kaula-aukon muotoon. Ensin se ihmetteli kyllä sitä kynää, millä piirsin viivaa kankaaseen. Saksien ääni oli kummallista, mutta kun selitin samalla, asia oli ihan kunnossa. Sitten kysyin neuvoa Mörriltä, että miten saan sen toisen puolen symmetriseksi. Mörri katsoi mua kuin hullua, hän on hevonen, ei näillä kavioilla mitään saksia käytetä! Nostin loimen leikattavan osan niskan yli ja sain ihan hyvin leikattua sen. Jäljellä oli aika isot läpät etuosaan, niitä täytyy vielä muokata.

Lämmin fleece ja masun täydeltä porkkanaa aiheutti Mörrykälle lievän päiväunten tarpeen. Se nuokkui kun mä yritin saada etuosan liepeet siististi kuvaa varten, sentään yritti siinä vaiheessa pitää silmiä auki. Varmaankin ihan siltä varalta että siitä saa namipalkkion...

Merkkasin vielä eteen keskikohdan ja riisuin sitten turhan lämpimän loimen pois Mörriltä. Samalla päästin sen irti riimusta ja pakkasin tavarani kasaan. Mörri jäi uteliaana viereen nuuskimaan, hän voi auttaa sen harjapakin kanssa kyllä. No kiitos, siinähän on ennestääkin jo hampaanjälkiä... Yritin vielä ottaa kuvaa herran turpavärkistä, siinä kun on selkeästi rusetti!

Toi nyt oli paras kuva mitä sain otettua, ennenkuin kamera oli kuolan vallassa. Mutta rusetti siinä on! :D

Vein harjapakin takaisin paikoilleen ja tuumasin mielessäni että tuliskohan se Mörri luokse jos huutelen. Se kun oli jäänyt pihattoon seisoskelemaan ja ihmettelemään. Istuin halon päälle ja huhuilin Mörriä, jonka pää sieltä pikkuhiljaa ilmestyikin reunan takaa. Ja kas, ainakin se tulee luokse kun rapistelee namipussia! Hah! Annoin vielä viimeiset namit uudesta sinisestä ruokavadista ja viimeiset myslitkin meni siinä. Tyytyväinen polle nuoli astian kiiltäväksi, tää on kivaa kun saa ruokaa vaikkei mitään teekään!

Sinne se jäi katselemaan kun lähdin kohti autoa. Ja nyt ei muuta kuin lukemaan ruokintakirjaa, paljonko mä oikein saan antaa noita porkkanoita sille? Hmm...