Hieman on kirjoittelu myöhässä...

Niin, on jo torstai ja ihan kauheasti on taas sattunut ja tapahtunut. En vaan ole kerennyt kirjoittamaan, aikasen puhki olen ollut.

Maanantaina menin ajoissa laitsalle harjapakin kanssa. Laitoin Mörrille uuden riimun päähän ja uudella riimunnarulla sidoin sen puuhun kiinni. Harjasin pollea ja Mörri oli sitä mieltä, että kyllä tästä on jokin palkinto saatava. Siksipä se hoksasi namien kaivamisen harjapakista! Ongelmana oli vain se, että tämä täti-ihminen oli julmasti sulkenut harjapakin. Mörri ihan selkeästi ymmärsi, että se yläosa aukeaa ja sisällä on herkkua, mutta mistä pääsee sisälle? Reppana yritti aukoa hampaillaan laatikkoa saranapuolelta ja vasta siinä vaiheessa huomasin mitä oli tekeillä. Tiukka "EI" tehosi oitis ja herkut jäi hampaiden jäljillä varustettuun harjapakkiin. No siis saihan se sitten namia kun olin harjannut sen, pitäähän sitä siinä vaiheessa palkita! ;-)

Jäin istumaan kannon päälle ja odottelin Jaanaa ja vuolijaa. Katselin kuinka Mörri ja Offari molemmat söivät mehukasta ruohoa antaumuksella, eihän sitä koskaan tiedä milloin se loppuu! Viimein tulivat Jaana ja vuolijakin ja talutin ensimmäiseksi Ófeigurin kenkien poistoon. Pidin riimunnarusta kiinni ja juttelin samalla hevoselle, sen silmät lupsivat ja korvat lerppui, hetken kuluttua turpakin painautui mun käsiä vasten. Siitä se nosti hieman päätänsä kun vuolija vaihtoi jalkaa tai asentoaan, mutta rauhallisesti jatkoi puoliunessa pian uudestaan.

Mörrin vuoro oli seuraavana, samalla lailla sekin otti asian hyvin rauhallisesti. Mitäs sitä hötkyilemään, kyllä tästä pian päästään ruohon maisteluun! Rapsuttelin Möriä otsiksen alta ja sieraimet nuuskivat toista kättä. Prööh, totesi Mörri ja nojasi päätään mun käteen. Otin Mörrin kengät talteen, teen niistä vaikka kuvakehyksiä tai jotain muuta kivaa!

Jätimme kaverukset laitsalle ja siirryimme ison lauman luokse. Vuolija kävi kaikkien heposten kaviot läpi ja juttelimme siinä samalla. Tai aina silloin tällöin juttelimme, Rontti-koira nimittäin oli mukana! Se koira jaksaa juosta! Ensin Rontti raahasi "keppiä", siis puun runkoa, heitä hälle keppi! Mä sanoin sille että kuule ota nyt hieman pienempi keppi, tuota koivua kukaan jaksa heittää. Löysimme sopivamman kepin ja siitä alkoikin mun käsijumppa. Mä viskoin keppiä ja koira juoksi perässä, toi kepin takasin ja mä heitin keppiä... Sitä kun on tehnyt vähintään 50 kertaa, niin alkaa oleen aika poikki. Ja kun en jaksanut enää, koira tiputtaa kepin mun varpaille, että huomaaksä, siinä on keppi, ihana keppi, heitä mulle keppi! Jaanakin heitteli sitä keppiä, aina se löytyi ja löysi tiensä takaisin jomman kumman varpaille.

Välillä kävin vetämässä pikkuaitauksen langat kireämmälle, tarkoituksena kun oli siirtää Kolur ja Gusse-setä sinne. Tämä siksi, että ne kaksi olivat pahimmat riitapukarit ja ajatuksena oli siirtää Offari ja Mörri ensin hieman pienempään laumaan. Pienempään aitaukseen Kolur ja Gustur menivätkin nätisti ja tuli aika hakea uudet pojat paikalle. Mua hieman jännitti, mitähän tästä tulisi?

Kävelimme aika varoen varsalaitumelta tietä pitkin alamäkeen. Kumpikin hevosista oli tottunut kenkiin ja nyt ne näytti siltä että miten ihmeessä nää kaviot näin korkealle nousee... Hieman tuntui kavion pohjassa hiekkatie, mutta hetken kuluttua moinen pikkuasia ei enää häirinnyt. Edessä oli muiden aitaus! Muu lauma oli siirtynyt hieman pidemmälle, eikä kukaan muu kuin Laikka huomannut tulijoita. Päästimme hevoset irti ja Ófeigur johtajana siirtyi eteen. Se meni tervehtimään Laikkaa ja hörisi kuin vanhalle tuttavalle. Mitä itseasiassa vanha kaarti onkin, tuttuja hevosia ennestään! Sitten Svipa hoksasi tulijan ja ryntäsi Offarin luokse. Nuuskintaa, nuuskintaa, kiljaisu ja Svipa vetäsi etukaviolla kohti ruunaa. Ófeigur tuntui muistavan Svipan eikä niiden keskellä ollut mitään pahempia kahnauksia, aikoinaan Offari oli Svipan jälkeen kakkonen.

Pienemmästä aitauksestaan Kolur kuopi maata, tuo tulokasko yrittää viedä hänen paikkansa laumassa? Keke, Eikka ja Tvistur olivat eksyneet pikkutarhan taakse, josta Jaana päästi ne tutustumaan vieraisiin. Tvistur meni pää alhaalla kohti Ófeiguria, parhaat tappelijat ovat toisella puolen lankoja, joten hän puolustaa nyt laumaa! Keke pysyi syrjässä kun Tvistur huitoi ensin etukavioilla ja kääntyi sitten salamana ympäri ja antoi takakavioiden takoa tauotta. Voi sitä huutoa ja kiljuntaa! Ofeigur otti iskut vastaan kuin orhi, muut kiljuivat, Kolur kuopi maata ja murisi lankojen takana ja mua hirvitti niin että hiivin paksun puun taakse piiloon. Kurkin sieltä sitten että mitä siellä tapahtuu ja tarviiko kiivetä kuinka ylös...

Hevosten äänet olivat hurjia, varsatkin jo kiljuivat tonteiltaan, vaikka välissä oli kukkula ja monta sataa metriä matkaa. En voi mihinkään muuhun verrata sitä ääntä kuin Taru sormusten herrasta elokuviin, siis niihin kohtauksiin, missä tuhatpäinen örkkilauma ryhtyy hyökkäykseen. Se ääni teki asiasta varmaan pahemman kuin mitä se oikeasti olikaan, mitä nyt hurja-Tvisturin potkut tuntuivat kumisevan suoraan kohteeseensa.

Eikalla sen sijaan oli hauskaa, se tuntui hihkuvan "Säpinää, säpinää, säpinää" ja pukkilaukkasi ympäri laidunta. Hetken kuluttua Keke ja Krona liittyivät jonoon ja kolmikko paahtoi peräkanaa sinne tänne. Ófeigur yritti päästä Kolurin luokse, molemmat kuopivat maata päät alhaalla murinaa päästellen. Mörri sen sijaan antoi muiden tapella, siirtyi välillä sivuun pahimmista tohinoista ja kannusti parasta kaveriaan. Keke sitä yritti jossain välissä kurittaa, mutta Mörriltä riitti näykkäisy ja Keke väisti. Oli ilmeisesti sitä mieltä että ei hän nyt oikeesti tappele, höpsö. Keke ei oikein osaa tapella, tuntui ettei takakaviot kunnolla nouse maasta, peppu vain heilui ylösalas! :D

Tilanne pikkuhiljaa rauhottui ja mekin otimme eväät esiin. Söimme siinä kantojen päällä istuen ja seurasimme hevosia. Välillä ne kaikki söivät yhtäaikaa ruohoa, kunnes taas kiehahti. Sitten rauhoituttiin syömään, ja taas otettiin yhteen. Pikkuhiljaa ruoka alkoi maistua enemmän ja tappelut vähentyä. Päätimme lähteä siltä päivältä kotiin, hevoset näyttivät jo sen verran jäähtyneiltä. Kolur ja Gustur päästettäisiin keskiviikkona sitten takaisin laumaan, siinä vaiheessa muut olisivat jo hakeneet keskenään paikkansa.

Ajelin kotiin silmät soikeina, tuo oli tosi rankka kokemus! Vaikka Mörri oli vain kannustusjoukoissa, niin sitä oli kyllä huolissaan. Ehkä turhaan, koska taitaa olla melkoinen diplomaatti tää mun Mörri-pörri!