Ekaa kertaa Mörrillä maastossa

Olin saanut houkuteltua Annikan kaveriksi maastoon, ihan vain käyntilenkille Tvisturilla. Tohkeissani ajoin laitumelle ja parkkipaikalla mua odottikin Annikan lisäksi myös työkaverini miehensä kanssa. Hekin halusivat tulla katsomaan Mörriä, onhan se komia poika! Ensin tosin jaoimme herkkuleipiä varsoille, mutta sitten siirryimme ison lauman puolelle.

Lauma oli melkoisen yhtenäisenä syömässä, eli välit näyttää olevan taas kunnossa. Issikoista kun ei koskaan tiedä... ;-) Lähdimme hakemaan Annikan kanssa Mörriä ja Tvisturia ja Raija jäi miehensä Empun kanssa odottelemaan mun komistusta. Sallan antamia omenia hyväksikäyttäen saimme ratsumme kiinni ja talutimme ne hoitopaikalle. Meistä otettiin ahkerasti kuvia, Mörri taisi oikein poseeratakin!


Otimme Tvisseltä loimen pois ja harjasimme ratsumme. Kaviot putsattiin ja namia saatiin. Sitten etsimme Tvisselle huovan ja sopivan vyön sitä pitämään, suitsetkin löytyivät pienen etsimisen jälkeen. Oma polleni olikin jo valmis ja sitten vain selkään. Kannon päältä sai hyvin heitettyä jalan Mörrin selän yli, jolloin kuului kommentti: "Kyllä sulla on pitkät jalat.." Raija vielä ojensi vaaleansinisen raipan ja sitten odotettiin Tvisturin vuoroa. Peräkanaa lähdimme Tvisturin johdolla kohti porttia, jonka Emppu ystävällisesti aukaisi meille.


Tien laitaan päästimme heti kasan, ihan vain varmuudeksi. Ja sitten hirnuimme laitumelle jääville kavereille, että tietävät varmasti meidän joutuvan töihin. Muut eivät pahemmin reagoineet, hehän olivat olleet jo päivällä töissä, tehkää te nyt vuorostanne! Tässä vaiheessa mä olin jo niin keskittynyt Mörriin, etten kuolemaksenikaan muista sanoinko edes hei heitä Raijalle ja Empulle. Sori kauheesti jos olin jo ihan epäkohtelias!

Tvistur käveli edellä ja me nätisti perässä ja mä kuuntelin hevoseni liikkeitä. Miltä se tuntuu tiellä? Miltä tuntuu alamäki, miten mennään tasaisella? Miten käynti sujuu, arkooko Mörri jalkojaan yhtään, jne. Siinä jo huomasi, että käynti oli erittäin tasaista, ei heilunut mihinkään suuntaan. Tuntui oikein mukavalta, lampaankarva oli todella hyvä, eikä ihme jos pojan käynnin BLUP on 103. Kertakaikkisen hyvä.

Suoran jälkeen tulimme alas selästä, bussi tuli Kattilasta. Kun en tiennyt Mörrin reaktiota lähellä liikkuvaan isoon bussiin, vieläpä hiekkatiellä missä kiviä saattaa lennellä, oli turvallisempaa tulla alas. Siirryimme turvaan toiselle tielle, mutta Mörriä seuratessani taisi olla hätävarjelun liioittelemista. Parempi niin!

Ajattelimme taluttaa hevosia hieman eteenpäin ja siinä aloimme tarkistelemaan Tvisturin käyntiä, ei ollut ihan puhdasta. Alamäki oli hankala, toista etujalkaa se varoi. Ylämäessä meno tasottui, mutta jäimme miettimään retken keskeytystä. Päätimme hyvin pian Lehtimäen jälkeen kääntyä takaisin, Annika jalkapatikassa, mutta mä kipusin takaisin Mörrin selkään.

Takaisin tullessa se jyrkkä alamäki kesti aika kauan, Tvistur tuli sen äärimmäisen varovasti. Me Mörrin kanssa tulimme edellä ja yritin saada sen töltille ylämäkeen. Muutama askel tulikin, jonka jälkeen sai kävellä. Välillä odottelimme Tvisturia, suoralla se tuli ihan nätisti. Annika kehui Mörrin käyntiä, varsinkin kun annoin hieman löysää ohjiin, polle veti pään alas ja meni kauniilla pitkillä askelilla. Ja aivan tasaisesti!

Ennen ylämäkeä harmillisesti tuli taas bussi vastaan ja tulin alas selästä. Eipä olisi tarvinnut, korva hieman kääntyi bussin suuntaan, muttei muuta. Vilkutin kuskille, hän ajoi tosi nätisti hiljaa meidän ohi! Mörrin huomio kiinnittyi laitumella olevaan laumaan ja se seurasi niitä tarkkana. Hörisin Mörrille, jolloin poika innostui. IIIIHAhahahahaahörhörhörh.... Mua nauratti, sanoin Annikalle että huomasitko, mä hörisin ja tää päästää oikein kunnon hirnunnan! Hörisin uudestaan ja Mörri vetäsi toisenkin hirnunnan. Annikan ilme oli mainio, tuumasi vissiin Mörrin olevan hauska polle!

Koko lauma lähti hirnunnan myötä ottamaan meitä vastaan ja portille päästyämme olikin visainen tehtävä käsillä. Kuinka pääsisimme laitumelle, kun ihan koko lauma yhtenä rykelmänä könöttää portin edessä! Ojensin Mörrin ohjat Annikalle, avasin portin ja käskevällä äänellä sanoin "Poispois. Poispois." Varmuudeksi viuhutin vaaleansinistä taikatikkua, jolla tuskin oli mitään tehoa. Sähkölankaportti oli paljon pelottavampi ja Annika sai kummankin hevosen siististi laitumen puolelle.

Alamäki oli taas Tvisturille hankala, se kesti aika kauan. Ei auttanut muuta kuin hissun kissun taluttaa polle riimunsa luo ja pistää se takaisin loimeen. Kertakaikkiaan harmillista. Ei siinä jalassa mitään näkynyt, kavio oli siisti ja kumpikin jalka saman paksuinen. Olisiko sitten tapellut taas Offarin kanssa niin, että lihas olisi revähtänyt.

Kumpikin polle sai vielä omenia ja Annikan Mörrille tuomia Väinämöisen palttoonnappeja. Mörri sai oikein kortinkin paketin mukana! Muut pollet olivat turvat pitkällä omenien perässä ja Svipa hörinällään sai taas ekstraomput... Ja Kekelle valitsin isot omenat, Keklukki kun on omenien antajan Sallan suosikki. Tosi mukavaa oli myös katsoa kokonaista laumaa, ettei ollut kolmen kopla vastaan muut tai jotain muuta jakoa.

Alkoi tulla pimeää, mutta keskustelimme vielä hetken hevosista. Mulle tämä reissu oli tosi tärkeä, nyt tiedän miten Mörri-pörri reagoi autoihin ja miltä se tuntuu tiellä mentäessä. Mörristä opin paljon, kuten taas itsestänikin. Annika sai kuntoiltua turvaliivissä, kumppareissa ja kypärässä, eli hiki tuli. Nyt odotan ensi sunnuntaita, että pääsen muiden matkaan kahden tunnin reissulle! Huiii!!!