Mörrin "treenausta"

Meitä oli kolme lähdössä liikkeelle, Minna Faxin ja Auli Tvisturin kanssa meidän seuraksi. Minna oli niin ihana, että oli hakenut kaikki kolme ratsua jo talliin, harjannut ja putsannut kaviot ja laittanut loimenkin hetkeksi ratsuillemme. Se oli tosi hienoa, ilma kun oli epämääräisen oloinen. Lunta taikka räntää tuli taivaalta ja moisessa säässä pimeyskin tuli hieman aiemmin.

Aika mukavasti pääsimme lähtemään tallilta, olin laittanut Mörrille satulan selkään. Otin myös "neuvotteluvaraa" mukaan, eli raipan. Mulla oli tarkoituksena patistaa Mörriä menemään kunnon käyntiä! Kuolaimettomet meillä oli silti, mä en niistä kuolaimista niin välitä Mörrillä. Se kuitenkin kuuntelee kuolaimettomia ihan samalla lailla kuin kuolaimiakin, paitsi jos itsepäisyyskohtaus iskee...

Lähdimme kävelemään kohti ratsastuspolkua, minkä tiesimme olevan melkein kävelykunnossa. Noh, mennään rauhallisesti (Buah-hah-haa! Just joo.. toim.huom). Me Mörrin kanssa pysyimme tosi hyvin Faxin perässä, eikä Tvistur jäänyt meistä jälkeen, eli meno oli reipasta.

Kuten olin treenarin käynnin jälkeen ajatellutkin, Mörrin patistelu oli mulle vaativampi homma kuin Mörrille itselleen. Mulla alkoi hiki nousta pintaan hyvinkin pian ja hengityskin kiihtyi. Ensimmäisellä ravipätkällä Mörri meni tosi hyvää ravia ja oli selkeästi kiinnostunut mun tekemisistäni.

Menimme Veikkaustien kautta ratsastuspolulle ja siellä sain muutamaan otteeseen Mörrin todella hyvälle käynnille, oikein reippaalle ja rennolle. Mä olin meistä molemmista tosi ylpeä! Piti kyllä mainita juuri ennen ratsastuspolkua että mä olen jo nyt ihan poikki...

Faxi oli myös meno päällä. Se käveli tohkeissaan ja aloin jo miettimään vertailukohtia Eikkaan. Samalla laillahan tuo tuossa edessä kävelee, Eikka kakkonen! Ratsastuspolulla jäätiin taaemmas, lunta oli sen verran paljon etten viitsinyt Mörriä enää siellä patistaa. Mörri tosin oli itse sitä mieltä, että tässä voitaisiin kyllä mennä reippaasti, joten annoin sen mennä kun kerta menohaluja oli.

Tuli mieleen laukkamäen yläosassa että enää ei Mörri kanita tähän kohtaan, ei sen jälkeen kun meidän takana ollut Minna/Faxi-yhdistelmä hieman "avitti" eteenpäin. Heh, kaipa se kuvittelee että aina noi takana tulijat lämäsee hanskalla persauksille! Nyt kyseinen mäki alas meni vallan mainiosti, nopeasti mutta hallitusti. Lunta oli paljon ja mietin että jaksaakohan nämä edes laukata tätä kohtaa.

Hetken odottelimme Tvisturia, se on aina niin upean huolehtivaisen varovainen alamäissä. Se varmaan häpeäisi silmät päästänsä, jos hänen ratsastajansa tipahtaisi! Se taisikin olla ainoa kerta kun sitä herraa tarvitsi odottaa, muuten se pysyi tiiviisti Mörrin hännässä kiinni.

Käveltyämme hetken aikaa suopätkällä Minna kysyi että mentäskö tölttiä. Juu sopii mulle, Auli on hyvä vaan ja hihkasee jos tipahtaa! Veikkasin polun olevan pehmeä ja menon pomppuisempaa kuin normaalisti, joten olin tosi onnellinen satulasta ja jalustimista. Lähdimme siis raville Faxin perään ja siitä alkoikin se puolen tunnin naurukohtaus. Mä en ensin edes tajunnut mitä tapahtui, kun yhtäkkiä mun tasapaino meni keventäessä täysin eteen. Mörri siirtyi oitin käyntiin ja mä aloin miettimänn että missä mennään. Sitten tajusin että polku oli niin syvällä, että mun jalat otti hankeen kiinni!

Aulia alkoi naurattaa mun takana ja muakin hymyilytti, olihan se varmaan koomisen näköistä! Otimme uuden pikku ravin ja aivan sama homma! Siinä vaiheessa mä nauroin jo itsekin ääneen Mörrin ihmetellessä Tätin touhuja. Yritin kehua Mörriä kuitenkin hidastamisesta, niin sen pitää tehdäkin kun ratsastajan tasapaino menee. Ja mua nauratti. Mörri alkoi innostua, Tätiä naurattaa eli tää on hauskaa vaikkei hän ymmärräkään että miksi! Innolla se lähti uudelleen raville ja hidasti taas kun tulimme syvempään kohtaan ja mun jalat kynti kinokseen kunnon urat. Saatin me hetkittäin mentyäkin siellä, mutta mua hihitytti aina kun jalat tarttuivat kiinni, ettei koko hommasta meinannut tulla mitään. Faxi edessä meni kunnon töltillä Minna selässään (satulatta) ja Tvistur (huovalla) perässä mitä sattui mahtumaan naurava Auli kyydissä. Mua alkoi naurattamaan jo sekin kun Aulia nauratti, ja se ruokki naurua lisää. Hyvähän niiden oli mennä kun saivat kintut reilusti ylös! :D

Otimme hieman käyntiäkin, mutta ennen ensimmäistä laukkamäkeä käännyimme takaisin. Mäki oli pettävä, hevosten jalat upposivat eikä niitä viitsinyt rasittaa ihan liikoja. Takaisin tullessa mä katselin polun reunoja, ei jukra, onks noi perunapellon jäljet tosiaa mun?!? Mörrillä alkoi käynti olla jo melkein tölttiä kun se niin piukeena yritti pysyä hurja-Faxin perässä. No en tosiaan ole nähnyt Faxinkaan menevän noin innolla keulilla, huh huh mikä käyntivauhti!

Päästyämme takaisin suopätkälle oli jälleen ravin vuoro. Mä nauroin taas ääneen ja sain pelkästään sillä Mörrin kokoamaan itsensä, se oli aivan täpinöissään! Ravilla me aloitimme ja yritin keventää kevyesti, siis että ottaisin reisillä vastaan enemmän ja yrittäisin pitää jalat ja jalustimet hangen yläpuolella. No eihän se Mörrin innostuneessa suuressa ravissa onnistunut ollenkaan ja oli pakko yrittää mennä harjoitusravia. Se nyt oli sattumoisin sama kohta, missä Faxi otti kunnon laukan ja Mörri luuli mun istunnan tarkoittavan laukkaa. Hyvä että pidin kiinni satulan etukaaresta ja harjasta, meno oli mielenkiintoista! Mun oli pakko nostaa jalat eteen sojottamaan, jolloin Mörri siirtyi samanlaiselle laukalle mitä mennään pelkällä huovalla. Se oli tasaisempaa, joten siellä pysyi jotakuinkin hyvin kyydissä. Edelleen huvitti, mutta meno oli sen verran hurjaa, että hetken kuluttua oli pakko hihkaista Minnalle että ottaa Faxia kiinni.

Faxi hidasti hiljalleen ja Mörri kaahotti melkein Faxin päälle, se oli aivan yli-innostunut eikä ohjat oikein maistuneet. Otimme uudelleen ravia ja Mörri hörisi ja päristeli, mennään vaan lujaa, jookos Täti, mennään! Kyselin että onko porukoilla laukkahaluja, edessä kun oli se jyrkin laukkamäki. Hevoset olivat niin korvat tötteröllä, että niitä ei olisi varmaan pidättänyt siinä mäessä mikään. Faxi lähti edellä jo reilusti ennen mäkeä ja Mörri otti kiitolaukan heti suorilta jaloilta, nyt mennään! Minna yritti vielä sanoa että sähän voit pidättää sitä hieman että on tilaa, mutta mä hihkaisin että "ME TULLAAN JO!"

Faxi pinkoi luvan saatuaan hurjaa vauhtia kohti laukkamäkeä ja me perässä. Edessä oli 90 asteen mutka oikealle, jonka otimme Mörrin kanssa 45asteen kulmassa ja mun oikea jalka upposi hankeen varmaan polvea myöten. Mun jalka kääntyi väkisinkin taaksepäin ja nosti kantapään varmaan Mörrin lautasille ja takana Auli purskahti nauruun. Hetken mietin että pysynkö satulassa, mutta Mörri suoristi itsensä mäkeen ja multakin pääsi naurunremakka. Mörri hörähti ja pisti gepardit peliin tyyliin "NYT LÄHTI!" Se meni aivan tajutonta vauhtia ylös mäkeä jo melkein hysteerisen naurun saattelemana ja oli niin piukeena että loppumatkaa se vielä yritti ravilla. No sitä ei ollakaan aiemmin kokeiltu, tää oli ihan uutta!

Mua sattui jo vatsaan kaikki tää nauraminen, poskissakin lihakset tuntuivat ja silmistä piti pyyhkiä jo vesiä pois. Ei tää ole todellista ollenkaan! Auli sanoi että mehän ollaan kuin teinit tai ponitytöt kun hihitellään ja nauretaan hullun lailla. Mäki oli sentään hyvä tulla laukalla, siinä kun ei ne jalatkaan ottaneet hankeen kiinni. Mä hihittelin vielä pitkään sen mäen jälkeen ja käynnissä jatkoimme polulla Faxin perään.

Voi hyvänen aika sitä Faxia! Joukon nuorin meni polulla tanssien ja Mörri yritti väkisin pysytellä perässä. Pikkuhiljaa me kuitenkin jäimme taaemmas, mutta en tosiaankaan patistanut ratsuani. Tää oli sen verran raskasta touhua muutenkin, että täällä polulla mennään ihan sitä vauhtia mitä vanhaherra itse haluaa. Välillä Tvisturkin jäi hieman, mutta otti sitten kiinni sopivissa kohdissa.

Mun oli pakko sanoa Minnalle, että pitää Faxin siinä jyrkässä alamäki-ylämäki-yhdistelmässä hitaassa käynnissä, Mörri ei varmana kuuntelisi ohjia. Faxi kuuliaisena poikana totteli ratsastajaansa ja mä olin arvannut Mörrin käytöksen oikein. Se olisi lähtenyt lapasesta, jos Faxia ei olisi ollut edessä. Ylämäen jälkeen hieman loivemmassa alamäessä olin jo kerännyt ohjia, pidättelin ja pidättelin, mutta käsky ei oikein mennyt perille. Sitten otin oikeasta ohjasta reippaamman ohjeen ja käänsin Mörrin päätä, nyt on parempi kuunnella Tätiä. Mörri myöntyi ja pääsimme nätissä käynnissä pyörätielle.

Kulku muuttui kevyemmäksi ja hetken kuluttua siirryimme raville. Faxi ja Tvistur kokeilivat laukkaakin, mutta me menimme kiitoravia. Nyt Mörri kuunteli todella hyvin ohjia ja ravi tuntui innokkaan letkeältä, vaikka kovavauhtista olikin. Käynti oli reipasta ja otimme Faxia ja ohi mennyttä Tvisseä kiinni, välillä pikkuravinkin turvin.

Vielä yhden ravipätkän jälkeen siirryimme käyntiin ja hetken kuluttua pysäytin Mörrin. Tulin alas selästä ja heti tuli mieleen että mitenhän mä huomenna kävelen. Jalat olivat väsyneet, lonkat tuntuivat, polvi tuntui, hauikset paukkuivat ja selkä oli pahasti väsähtänyt. Vatsalihakset tuntuivat, mutta se taisi olla enimmäkseen sen naurun takia, puoli tuntia nauruterapiaa pitää vatsalihakset kunnossa!

Mörri käveli kiltisti vierellä ja kehuin poikaa, niin hienosti osasi hiljentää kun Tätin tasapaino meni ja suopätkän laukassa ymmärsi mennä tasaisemmin kuin satulalla normaalisti. Tallipolun annoin Mörrin mennä itsekseen ja perille päästyämme Mörri sai ison kasan porkkanoita ja rehua. Oli se ne ansainnutkin, tää oli aivan mahtava reissu! Taas kerran mietin kuinka onnekas mä olen saatuani näin mainion, hauskan, huumorintajuisen ja maalaisjärjellä varustetun hevosen kaverikseni. Ja miten se ymmärtää mun naurunkin aivan oikein. Mä olen kuulkaa maailman onnekkain hevosenomistaja! <3