Ja mä kun luulin ostaneeni hitaan eläkeläispollen...

Itsenäisyyspäivä koitti lumisateisena. Oli hienoa avata makkarin verhot aamulla ja heti ensimmäisenä nähdä Suomen lippu liehumassa. Hyvää syntymäpäivää, Suomi!

Lähdin ajelemaan varovasti kohti tallia, lunta oli tullut taas hurjasti. Meidän pikkuteitä ei oltu aurattu ja isommatkin tiet oli putsaamatta. Liikennettä ei ollut juurikaan, joten sain liirailla kaikessa rauhassa. Kehätie sentään oli ainakin toiselta kaistalta puhdas, joten siinä pystyi kyllä ajamaan. Tallin pihalle pääsin yllättävän hyvin, vaikkei aurattu oltukaan.

Kahlasin tallille leipäpussin kanssa ja lähdin hakemaan Mörriä tarhasta. Jaanakin tuli samalla hakemaan Offaria, naureskelimme kun Laikka lähti töltillä karkuun, häntä ette ainakaan ota mukaan! Mörri tuli nätisti mukaan ja piti tällä kertaa vain yhden tyhjennystauon. Vein ensin pojan talliin, mutta Jaana pyysi putsaamaan lumisen pojan ulkona. Jos ne lumet sulaa talliin ja taas jäätyy, niin pohja tulee liukkaaksi. No enpä ollut tullut ajatelleeksi, siirsin Mörrin ulos ja rapsuttelin lumet ja jäät siitä irti ja lähdin hakemaan satulaa.

Jaana sanoi että mitäs jos kaikki mennään ilman satulaa. Mä sanoin että mä otan kyllä satulan Mörrille, me mennään huomenna huovalla. Jaana kiusasi hieman, mutta mua vain hymyilytti ja kampesin satulan Mörrin selkään. Kuolaimettomat laitoin kuitenkin Mörrille, kun kerta ryhmässä mennään. Lunta tuli koko ajan lisää ja hevoset seisoivat kaikessa rauhassa odottaen liikkeelle pääsyä.

Elina tuli ensimmäisenä, hän sai Offarin allensa. Aulille oli varattu Svipa, jolla hän oli mennyt eilenkin. Kuulemma tammalla ei ollut eilen jarruja ollenkaan, oletin että tänään se sitten on hieman rauhallisempi. No eihän se ihan niin mennyt. Kaikki kun olimme selässä, Rontti-koira Flexin päässä ja Jaanalla hallussa, Jaana lähti Eikalla (ja lampaankarvalla, ei jalustimia!) liikeelle, Svipa otti heti toisen paikan jonossa ja kipitti nenä kiinni Eikan hännässä. Mörri kiilasi kylmän rauhallisesti Offarin ohi Svipan taakse ja jätti kaverinsa pitämään perää.

Siinä mäessä seisoimme hetken ja Mörri oli tosi röyhkeä, ensin se nuuskaisi Svipan häntää ja sitten tunki turpansa Svipan takajalan edestä sen masun alle! No kenkäähän sieltä tuli, hyvä ettei Auli tippunut selästä! Ja jo aiemmin Mörri oli töytäissyt Svipaa ahteriin, taitaa poika niin sanotusti kaivaa verta nenästään!

Käynti oli melko reipasta, tosin Mörri ja Offari jäivät pikkuhiljaa Eikasta ja Svipasta. Katselin Svipaa, hyvänen aika kun se meni niin tiiviisti kipakalla käynnillä Eikan peesissä! Eka ravipätkä oli hauska, Mörri aloitti hitaasti ja kevennys meni hienosti. Sitten alkoi vauhti kiihtyä tasaisesti, kun piti päästä tammojen perään ja mun kevennys kävi jo vaikeaksi! Tahti oli niin nopea, ettei siellä oikein auttanut muu kuin olla kevyessä istunnassa! Tosi koomista!

Menimme Veikkaustien kautta ratsastuspolulle. Näytti siltä että koko Veikkaustien asukasyhteisö oli luomassa lumia, moikkailimme heitä ja lapset katselivat silmät suurina lumisia heppoja. Ja monia hymyilytti Rontti-koira, joka kipitti edessä, heilutti häntää ja läähätti tohkeissaan. Hyvin Rontti osaa mennä hevosten kanssa, ei jää jalkoihin, menimme sitten käyntiä tai laukkaa.

Metsässä päästimme koiran irti, siitähän sille riemu syntyi! Rontti sinkoili syvässä hangessa kieli lerppuen, välillä keppiä kantaen ja välillä se yriti kiskoa kolmimetristä karahkaa mukanaan. Mitä suurempi keppi, sitä parempi! ;-)

Alhaalla suolla ajattelin ensin päästää Offarin edelle, mutta Elina oli tyytyväinen perässä ja Jaanakin sanoi että kyllä se Offari mahtuu siellä laukkaamaan. Okei, mennään sitten vaan! Ja kas, Eikka lähti kuin raketti Svipa perässään ja Mörri pisti rivakasti laukalle ja säntäsi puuterilumessa tyttöjen jälkiin. Jahas, nyt mennäänkin hieman kovempaa! Pidin tiukasti harjasta kiinni ja annoin Mörrin mennä ihan omalla vauhdillansa. Aika kovaa menimme, oli hyvä alusta ja Offarikin tuntui pääsevän hyvin laukkaamaan meidän takana.

Käynnissä menimme laukkamäelle, jossa laukka alkoi melkoisen aikaisin. Mörri ja Offari olivat vielä polulla kun Eikkis jo pyyhälsi menemään Svipa edelleen hännässä kiinni. Mörri otti kurvin oikealle vauhdikkaasti ja paahtoi ylös mäkeen Offari perässään. Svipa alkoi ihmetyttää, on tammalla menohaluja! Toisaalta se on ollut 3 kuukautta jalan takia lomilla, joten ei ihme että työt maistuu.

Jatkoimme suoraan käynnissä ja hieman ennen kuin olisimme ottaneet laukalle, eteen ilmestyi hevonen ja reki. Voi että kun oli nätti polle! Rekiajelulla oli se heppa kahden nuoren naisen kanssa. Eikka ei tosiaankaan halunnut mennä moisesta kapistuksesta ohi, joten Jaana joutui tulemaan selästä alas ja taluttamaan. Vieras heppa oli ihmeissään, ei täällä yleensä muita heposia vastaan tule. Mörri ei noteerannut vierasta hevosta juuri mitenkään, taisi olla ruuna... Offari oli kiinnostunut, mutta tuli sitten perässä.

Jaanapa ei päässytkään hyppäämään Eikan selkään, joten ainoana satulallisena tulin alas ja punttasin Jaanan ylös. Enkä sitten itse päässyt takaisin selkään, pehmeästä lumesta on mahdoton ponnistaa rungottoman satulan kyytiin. Kävelimme muutaman metrin eteenpäin ja pienessä rinteessä sain kammettua itseni kyytiin. Mulla oli juuri ja juuri saatu jalustin jalkaan, kun Eikka lähti laukalle. Svipa ampaisi perään ja Mörri hurjana otti mallia. Hetken kuluttua Mörri vetäisi rallivaihteen päälle ja me viiletettiin hurjaa vauhtia koko pitkä suora ja ihan mäen päälle mentiin! Oli pakko kiljaista "JIPII!" kun oli niin hienoa! Eikä me edes jääty tammoista niin paljoa jälkeen, aika lähellä oltiin! Tässä kohtaa hieman itseasiassa ihmettelin, että miten me ollaan niin tyttöjen peesissä.

Kiersimme metsälenkin rauhallisesti käynnissä ratsastuspolulle ja annoimme hengityksen tasaantua. Juuri ennen laukkamäkeä Rontti lähti jostain syystä kiipeämään jyrkkää liukasta kallionseinämää. Ensimmäinen yritys jäi puolitiehen, mutta toisella kertaa koira pääsi tosi korkealle kallion päälle. Siinä samassa otimme uuden laukan, hurjaa vauhtia ylämäkeen, tiukka kaarre vasemmalle, toinen mutka vasuriin, muutama metri suoraa, alamäkikaarre oikealle ja vielä ylämäkeen huipulle! Mun oli pakko nauraa ääneen vaikka olin hieman säikähtänyt. Mörri nimittäin pinkoi koko matkan rallivaihteella, mutta alamäkikaarteessa veti pään alas ja siirtyi VIELÄ nopeammalle laukalle ja me mentiin siinä kaarteessa varmaan 45 asteen kulmassa ja mulla ei reidet kestänyt keskipakoisvoimaa vaan mä pakosta painauduin satulaan! Herttinen sentäs mitä vauhtia me mentiin! Silmät suurina mä yritin selittää miltä musta tuntui, mutta änkytin vain jotain kummallista. Jos mä olisin siinä mutkassa oikaissut käden vaakatasoon sivulle, se olisi viistänyt hankia!

Hetken kuluttua pysähdyimme ja annoimme hevosten hieman hengittää. Kysyin Jaanalta että mennääks uudestaan... Jaana mietti asiaa hetken, mutta kun katsoimme hevosia, hengitys oli aika raskasta. Ronttikin oli jo saanut meidät kiinni, joten päätimme jättää väliin. Tullessamme takaisin isommalle polulle, Eikka kääntyi vasemmalle. Jaana naureskeli, ei sitä ratsastuspolkua tartte laukan takia takaisin kävellä, mennään hautuumaan kautta koko lenkki uudestaan! Ja Svipa perässä teki pienen liikenneympyrän, Mörri ja Offari katselivat hieman ihmeissään.

Käynnissä menimme kohti suopätkää ja Jaana kysyi että laukataanko sekin. No tottakai laukataan! Olisin varmaan sanonut toisin jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää... Eikka lähti hurjalla vauhdilla Svipa perässään. Mörri siirtyi hienosti laukalle, mulla käsi harjassa kiinni. Offari piti perää. Mörri alkoi kiihdyttää ja siirtyi rallivaihteelle, hetken kuluttua siirtyi Ralli-II-vaihteelle ja mulla alkoi vedet valua silmistä. Rontti juoksi meidän ja Svipan välissä ja karjuin sitä pois tieltä. Koira hyppäsi turvaan pois polulta ja silloin koin elämäni yllätyksen. Mörri pisti RAKETTI-vaihteen silmään ja multa aivot tarrautui takaraivoon. Hirvitti ihan suunnattomasti, Mörrin jalat meni niin järkyttävää vauhtia etten ikinä olisi uskonut, se paineli kuin vinttikoira, ei se enää edes mitään laukkaa ollut vaan jotain ihan muuta. Mä en edes rytmiä löytänyt siitä menosta, olin niin matalana selässä kuin vain pystyin ja ruttasin Mörriä harjasta. Hitto että pelotti! Ja siinä samassa huomasin, että me saavutettiin Svipaa ja Eikkaa! Siis saavutettiin Eikkaa! Siis me! Mun rauhallinen eläkeläispolleni vetää niin käsittämätöntä vauhtia etten ole ikinä kokenut edes Kekellä, mä en vieläkään käsitä sitä vauhdin määrää!

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Jaana alkoi ottaa Eikkaa kiinni ja hyvä ettei töötätty Svipaa ahteriin. Me oltiin IHAN takana, IHAN kiinni. Jaana kääntyi ja hämmästynyt ilme naamalla katsoi kun Mörri seisoi siinä takana. Mulla jalat tutisi ja silmät oli varmaan lautasen kokoiset kun ääni väristen yritin selittää että kovaa tultiin, pelotti ihan. Aulilla oli kanssa puntaroimista, Svipa ei ole koskaan mennyt noin vauhdikkaasti, siis ettei se jäänyt Eikasta! Elinan hento ääni takaata sanoi ettei hän ole ikinä mennyt noin lujaa... Hetken mietin että tulenko alas satulasta ja käyn puskassa pissillä ja oksentamassa. Ja ihan järkyttävän onnellinen olin satulasta, mä olisin ollut jo niin monta kertaa pulassa ilman jalustimia ja satulaa!

Käynnissä jatkoimme kohti jyrkintä laukkamäkeä ja kysyin että kai me mennään se käynnissä... No ei. Yritin vielä sanoa että jos Jaana saisi sen verran pidäteltyä Eikkaa, että me päästäisiin siihen 90 asteen mutkaan, ettei ihan täysillä siitä käännyttäisi. Siinä vaiheessa kun olin sen saanut sanottua, Eikka otti ohjat omiin käsiinsä ja paahtoi mäkeen raivokkaasti. No Svipa pyyhälsi perään Mörri kintereillään eikä Offarikaan mitenkään jäänyt. Mutka meni arpoessa, siristelin silmiäni etten näkisi sitä hurjaa vauhtia ja pysyisin tasan tarkkaan keskellä hevosta. Perhana kun oli ne kuolaimettomat! Mörri oikaisi itsensä hienosti ja laukkoi ylämäkeen ja jaksoi hienosti yli puolivälin! Kummallista että se sinne asti meni, koska toi edellinen pätkä oli niin rankka.

Ylhäällä jalat jatkoi vielä hetken tutinaansa ja pikkuhiljaa olo rauhottui. Ilmeisesti nää mun kävelylenkit Mörrin kanssa ovat kannattaneet, kun kerta kunto on kasvanut kohisten. Ja nyt kun se täällä saa kunnon ruokaa tarpeeksi, reippaasti heinää ja välillä mysliä, leipää, porkkanaa ja satunnainen omena ja nameja, niin liikuntakin maistuu. Ja nyt oli vielä mukavan viileä ilma, hyvä pito, loistava alusta ja riehakas Svipa edellä, niin mikäs sitä oli itsekin innostuessa...

Meillä oli mielenkiintoista katseltavaa kun Jaana otti Rontin kiinni ja yritti sen jälkeen päästä takaisin satulattomaan selkään. Narua siellä ja narua täällä, Eikka sählää, Rontti sählää ja Jaana yrittää ohjata Eikkaa kiven viereen ja.. ja.. ja.. Kyllä se siitä selvisi, mutta aika koomista oli!

Mä huokailin ja puistelin päätäni vielä päästyämme Veikkaustielle ja sanoin sitten Aulille, että mun pitäis varmaan viedä tää mun Karva-Opelini korjaamolle kun siinä ei oikein jarrut tunnu toimivan... Aulia nauratti, ei niitä ollut Svipallakaan, ei eilen eikä tänään. Svipan käynti muutenkin takaisin tallille oli Eikkamaisen tiheää, tuo oli näky mitä ei usein näe!

Otimme vielä ravipätkää ja Mörrin ravi oli kerrassaan tahdikasta ja rentoa, oli sen verran päässyt lämpiämään matkalla. Pyörätieltä siirtyessämme tarhoille Mörri otti parit laukka-askeleet, ennenkuin kerkesin kiljaisemaan tiukan sanan "EI!". Täähän menee ihan hulluksi koko homma... Tallilla sanoin että huomenna pojalla on kuolain suussa ja me mennään VAIN käyntiä (ajattelin laittaa sille lampaankarvahuovan ja ratsastusvyön, ehkä jopa ottaa eväät mukaan). Jaanaa nauratti, kohta Mörrillä on suu täynnä rautaa ja kaikki mahdolliset apuohjat ja muut... No eikä! :D Mutta reilun annoksen mysliä ja leipää oli poika ansainnut, sen verran rankka reissu oli kyseessä.

Sen verran tuosta hurjasta rakettivaihteesta, että hetkeäkään en epäillyt Mörrin tasapainoa ja jalkoja. Mä luotan sen kinttuihin totaalisesti, se tietää ihan tarkkaan missä voi päästellä. Mun tarvitsi vain huolehtia omasta tasapainostani, kertaakaan ei ollut edes lähellä mikään putoaminen tai horjahtaminen, vaikka jossain vaiheessa joku kavio hieman lipsahtikin. Ja takaisin tullessa Veikkaustiellä Mörri vaihtoi ravista automaattisesti töltille liukkaassa kohdassa ja takaisin sitten raville kun tilanne sen salli. Järkevä hevonen se on ja aika lurpukka otus muutenkin, ja varsin komea. Ja kiltti. Söpönenkin se on ja sillä on ihana turpa! Mutta huh tuo vauh-ti... Mä ihan oikeasti kuvittelin ostaneeni rauhallisen ja suht hitaan eläkeläispollen, mutta tänään tämä "eläkeläispolle" todisti asian toisin ja otti Eikkaa kiinni! Mun pää ei edelleenkään käsitä koko hommaa...