Kurssipäivä nro 4

Tällä kerralla ennen meidän tunteja ei ollutkaan estetuntia. Juttelin hetken sijaisopettajan kanssa ja tutustuin hänen koiraansa Nessuun. Nessu oli kovin ystävällinen ja lähti innolla mukaani pienelle kävelylenkille. Hieman yritimme jahdata fillaroitsijoita ja mopoilijoita, mutta pääasiassa nuuskutimme reheviä pientareita. Palattuamme takaisin jäin istumaan varjoon odottelemaan oman tuntini alkua.

Muutkin alkeiskurssilaiset tulivat paikalle ja ope piti nimenhuudon. Sitten hän kysyi:

"Onko kellään toivomuk..."
A: "VEIKKO!"
O: "...sia hevo..."
A: "Veikko."
O: "...sen suhteen. Anka ilmeisesti haluaa Veikon..."

Anka sai Veikon, JEE! Tallityttöjä kuunnellessani olin jo katsonut kuka tyttö karjuu kovimmin hakevansa Veikon ja vaaleatukkainen neitokainen voitti. Mua nauratti, Veikko taitaa olla aika monen suosikki!

Tytöt laittoivat ratsut kuntoon ja hain itselleni jakkaran toiseen käteen. Yhdessä voittajatytön kanssa talutimme Veikon (ja jakkaran) keskelle kenttää, jossa neitokainen auttoi jalustimien kanssa ja kiristi vielä satulavyön puolestani. Kiitin häntä, ovat muuten kaikki tosi ystävällisiä!

Lähdin kiertämään uraa ja odottelin opettajan ohjeita. Muistin tarkistaa istuntani, kantapäät alas, selkä suoraksi, napa eteen, kädet nyrkkiin ja lähemmäksi toisiaan. Aloitimme rauhallisesti, koska aurinko helotti täydeltä terältä ja uusia lämpöennätyksiä meni rikki. Teimme isoa pääty-ympyrää ja pitkiä sivuja menimme harjoitusravissa. Siirryin kyllä keventämään aika pian, mun selkä ei tykkää tuosta pompotuksesta.

Välillä oioin kentän poikki väistellessäni hitaampia ja Veikko alla toimi loistavasti vaikka oli niin kamalan kuuma. Itseasiassa en niinkään siellä selässä huomannut kuumuutta, olin niin keskittynyt suoritukseeni ja Veikkoon.

Kevennyksessä ope huomautti väärästä kevennyksestä ja sen huomasin heti kun tultiin kaarevalle uralle. Ulkojalan mukaan nousee ja laskee, ylös, alas, ylös ja alas. Pikkuhiljaa se alkaa tulla oikein noi kevennykset ja pääsee rytmiin kiinni.

Aivan liian nopeasti tunti loppui ja tallitytöt tulivat pitämään hevosia. Kehuin Veikkoa kovasti ja neitokaista nauratti. Kysyin häneltä että kauanko hän on ratsastanut ja hän kertoi ratsastaneensa 2,5 vuotta ja hänellä on oma hevonen. Hihkaisin "Oma hevonen! Voi vitsi mä oon siis niin kade!" Tyttö purskahti nauruun ja osoitti tarhassa olevaa harmaata ponia, jota olin jo aikaisemminkin ihastellut. Jukra, oma hevonen! Noh, pakkohan mun oli sitten rinta rottingilla kertoa, että mäkin saatan olla piakkoin hevosen omistaja. Molemmat hymyilimme, ymmärsimme kumpikin mitä se merkitsee.

Vasta autolle kävellessä iski kuumuus päälle, huh mitä helteitä, päälle 30! Toivottavasti hieman hellittää, että polletkin jaksaa paremmin. Ja huomenna yritän taas hihkua Veikon itselleni, ihan varmasti!