Heppain hoitoa

Nyt ehdin viimein kirjoittelemaan meidän lemppari-issikoidenkin kuulumisia. Kävin niitä hoitamassa koko viime viikon ja laitumella sattui ja tapahtui.

Kolur ei kauheasti välitä pikiöljyllä penslaamisesta, olisko niin että pensseli kutittaa? No sehän ärsyttää kun jo muutenkin ötökät häiriköi. Yksi päivä sain Kolurin kiinni korkeassa heinikossa ja laskin öljypurkin maahan pois tieltä. Öljysudilla sitten aloitin etujalkojen välistä, kun polle sai hepulit ja lähti kävelemään eteenpäin. Yritin pitdättää pollea, mutta siitäkös Kolur riemastui! Se lähti porhaltamaan eteenpäin ja suti tarttui kiinni loimen etujalkojen välissä olevaan kiinnitykseen. Jahas, sinne meni suti! Olin kulkenut itsekin hevosen mukana, kun yhtäkkiä hoksasin että niin, se öljypurkki oli jossain. Katselin ympärille pitkään pitkään heinikkoon... oho... Pyörin ympäriinsä ja etsin valkoista astiaa. Ei löytynyt, ei! Sitten tuli mieleen että Svipa oli penslatessa seissyt puun alla. Kävelin takaisin puun luo ja mietin missä Kolur oli seissyt Svipaan nähden. Sitten aloitin uudestaan etsimisen ja pianhan se purkki sieltä heinikosta löytyi! Pensseli oli tosin kadonnut heinikkoon. Saatuani Kolurin uudestaan kiinni laitoin kädellä öljyä kaikkiin paikkoihin ja häntään laitosta Kolur suorastaan nautti! Rapsuttelin samalla hännän juuresta ja Kolur nosti häntäänsä kuin kissa, taisi kutiaa hieman!

Juu ja kävin ostamassa uuden sudin, kun kerta hukkasin edellisen...

Yhtenä iltana sain mukaani työkaverini Raijan ja hänen miehensä. Se helpottikin hommaa huomattavasti, kun toinen piti hevosen riimusta kiinni. En mä ole niitä pollukoita mihinkään laittanut kiinni, antaa ne muutenkin näkkärin toivossa öljyttää ja seisovat kyllä kiltisti paikoillaan. Nyt sitten Raija piti kiinni, minä öljysin ja sitten Raija antoi näkkärin. Raijan mies otti kuvia! Varsatkin saivat osansa, Tirriäinen olisi tehnyt hieman liiankin läheistä tuttavuutta Raijan miehen kanssa, mutta tyytyi sitten Raijan rapsutuksiin. Ja Vaavi tuli uteliaana mun luo ja sain rapsuttaa sitä otsatukan alta. Kun laskin käteni, turpa oli oitis nuuskuttamassa sormia, vielä vois rapsutukset olla paikallaan. Ja niitähän se komistus sai, sillä on kyllä NIIN kauniit silmät!


Keken kanssa me tanssittiin pariin otteeseen balettia. Sen hännässä on hinkattu kohta, joka piti öljytä. Se ei tietenkään tuntunut mukavalta, ryntäissä olleen nirhauman sain ihan hyvin penslattua. Me pyörittiin ympyrää, Keke väisti ja minä perässä, jolloin Keke väisti lisää jne. Kyllä mä loppujen lopuksi sain hännänkin kuntoon, mutta nauratti. Lauleskelin hiljaa "Piiri pieni pyörii, Keke siinä hyörii, anna Ankan öljytä, kuntoon saadaan häntä!" Kilttinä poikana Keke kuunteli ja tuumasi vissiin ettei toi mölinä lopu ennenkuin hän luovuttaa... Ja näkkäriä kiitokseksi!

Eikka oli onnistunut repimään loimensa johonkin, selässä oli 10x20cm kokoinen aukko! Mihin ihmeessä se oli onnistunut sen repimään! Ja kuinka siitä oli lähtenyt koko palanen pois? Vai oliko se pala rapsuttelukaverin vatsassa... Loimi piti vaihtaa. Hihkuin näkkäripaketin kanssa "Eikkaa, Eikkis-peikkis!", jolloin Eikkis-tamma suuntasi innolla luokseni. Kiinnitin riimunnarun riimuun ja polle jäi kummissaan puun alle varjoon. Mitä ihmettä, yleensä hän saa näkkäriä... Loimen olin hakenut jo valmiiksi kaapista, joten ei tarvinnut muuta kuin riisua Eikalta loimi. Pääkappaleen jätin paikalleen, se kun oli kunnossa. Pikaisesti puin uuden loimen ja öljysin pollen. Sitten kiinnitin vanhan vatsakappaleen, laitoin hännän häntäkappaleeseen ja kiinnitin jalkalenkit. Polle valmis! Ja näkkärillä palkitsin hyvän hepan.


Yhdellä jos toisella oli loimen pääkappaleet auki, olivat vissiin hinkanneet niskojaan puihin. Gusturilla tukka sojotti kuin Einsteinilla, piti kiinnittää uusiksi koko homma. Pistin samalla hieman öljyä harjaan, ettei ainakaan loimen uudestaan auetessa pörriäiset kiusaa.

Nää meidän ihanat issikat ovat kyllä mainioita. Niitä tuli taas seurattua ja luonteiden erot tulivat selkeästi esille. Varsalaitumen asukit tulevat yleensä aina Prinsessan johdolla, mutta välillä Brynja innostuu porhaltamaan edellä. Vaavi tulee yleensä keskellä ja ottaa näkkäriä kolmantena, mutta kun annoin mysliä, niin poika oli etunenässä ja ajoi Prinsessankin pois! Tirriäinen on melkein aina toisena tulossa luokse, mitä nyt myslijonossa pikkuinen jäi kolmanneksi. Siinä vaiheessa piti viedä Brynjan annos kauemmaksi, että kaunissilmäinen nuori tammakin saisi herkkua. Ja jäin vielä vahtimaan ettei sitä ajeta astialta pois.


Kolurilla oli linnun kakkaa selässään, en tiedä oliko se taas pelästynyt kun västäräkki piti sen selkää kiitoratana. Hyvä korkea laskeutumispaikka, näkee hienosti ympärille! Kolur vain ei siitä tainnut tykätä, Jaana kertoi Kolurin katselleen tosi epäluuloisesti selästä maahan hypännyttä västäräkkiä, onko se sittenkin petolintu joka kantaa kynsissään reilut 400 kiloa "kevyen" pienen hevosen...

Niin ihania! Ihan masentaa kun tiedän pääseväni maastoon näiden kanssa vasta elokuussa, kun on tämä kurssi ja kaikkea muuta. Ei sillä, kurssillakin on hauskaa, mutta nuo karvaiset, eloisat persoonat ovat varastaneet sydämeni kokonaan! Huokaus....