Vappulounaalla luonnossa :)

Odotin jo koko viikon tätä päivää, kun tiesin pääseväni yksin Tvissen kanssa! Olin kysynyt jo Jaanalta luvan lähteä lounasretkelle, lupasin ottaa Tvisturillekin evästä reppuun. Etsin kaapista ison kannellisen muovisen keksirasian ja pilkoin pussiin kuorittuja porkkanoita ja omenoita. Sitten laitoin kuivattua ruisleipää rasiaan, porkkanat ja omenat mukaan ja niistä saadaan kumpainenkin sitten omamme. Mulle oli vielä hedelmäsmoothie, mustikkasoppa ja hieman suklaatia. Sitten soitin ystävättärelleni Raijalle, jonka kanssa sovimme treffit hieman yli kolmeksi hautuumaan taakse.

Ajelin hymyssä suin tallille ja parkkeerasin autoni. Huomasin, että Oona ja Noora olivatkin laittamassa Eikkaa ja Koluria kuntoon ja menin heitä kohti. Siinä samassa huomasin Laku-koiran, joka heilutti iloisesti häntää ja tuli kohti. Ja kun iloinen hauva pääsi tarpeeksi lähelle, tarrasi se hampaillaan käsivarteen kiinni ja murisi. Oona karjui Lakulle, Laku on vahtikoira eikä päästäisi ketään tuntemattomia alueelleen. Mä en ole kuin kerran tavannut kyseisen hauvan, joten mua se ei tunnista. Mä en kerennyt edes pelästymään kun Oona oli jo kiskonut koiran pois. Ei se sattunut, mulla oli takin alla fleece ja vielä pitkähihainen paita. Ja Lakun tarkoitus oli vain ilmoittaa että hän vahtii täällä, ei tosiaankaan purra. Ja sitäpaitsi siinä muristessaankin se vielä heilutti häntää, enhän mä edes osannut pelätä. Oona sanoi että hän luuli mun käyneen jo, sillä se koirakin oli pihalla...

Kyselin tytöiltä, että mihin päin he olivat menossa ja tuumasin että jos mä tulisin samaa matkaa ratsastuspolulle. Oona kyllä hoksasi heti, että Tvistur ei varmasti laumaa jättäisi kesken reissun, joten oli parempi että he lähtisivät edeltä. Hain sitten Tvisturin laitumelta ja sillä välin tytöt olivatkin jo lähteneet reissuun.

Harjasin mutaisen pollen niin hyvin kun taisin, hain huovan Tvisturille ja suitset sille päähän. Itselle reppu eväineen mukaan ja jakkaralta kohti ah niin tuttua selkää. Miten se Tvisturin selkä onkin niin hyvä istua! Siellä on niin kodikas olla, ei kiristä eikä purista eikä mihinkään kolota. Siitä me lähdimmekin sitten reippaasti kohti lounastreffejä.

Pyörätiellä otimme ensimmäisen töltin ja Tvistur olisi jatkanut sitä tahtia vaikka kuinka pitkään. Ylämäki oli jo isolta osalta menty, kun piti ottaa herraa kiinni. Emme menneet Veikkaustien kautta, kun en tiennyt yhtään missä kunnossa polku sitä kautta nyt sateiden jäljiltä on. Risukossa saattaa jalka lipsua ja taittua. Menimme siis pyörätietä pidempään.

Olin vielä pyörätiellä kun Raija jo soittikin ja jouduin ottamaan toisen hanskani pois. Laitoin sen Tvisturin vyöhön kiinni, mutta puhelun jälkeen huomasin sen irronneen. Tvistur lähti siinä puhelun aikana töltille, siinä kun AINA mennään tölttiä. Yritin etsiä hanskaa katseella, mutten löytänyt. Noh, tulisin sitä kautta takaisinkin, joten saisin sen sitten. Toinen hanska meni taskuun ja oli aika omituista mennä paljain käsin.

Ratsastuspolulla pistimme töltiksi joka kerta kun siihen vain tuli mahdollisuus. Ja hyvin sievää tölttiä menimmekin! Parit laukka-askeleetkin otimme, mutta se ei tuntunut hyvältä. Reppu selässä heilui ja kolisi ja Tvistur siirtyi takaisin töltille. Jyrkän alamäen menimme varoen, mutta vastakkainen ylämäki meni vauhdilla! Nauratti, niin hienoa tölttiä ja jyrkkään ylämäkeen! Polulla otimme aina sopivan kohdan tullessa lisää tölttiä, kunnes tulimme polkujen risteykseen. Oona ja Noora olivat ilmeisesti tulleet Veikkaustien kautta, mutta aika hurjalta maasto näytti. Päätin tulla samaa pidempää reittiä takaisin, oli ainakin turvallisempaa. Mutainen polunpätkä oli mentävä varoen ja seuraava alamäki mentiin ennätyshitaasti. Ei se oikeastaan liukas ollut, mutta Tvistur päätti olla varovainen.

Heti kun päästiin tasaiselle, olimmekin taas töltissä. Jokaisessa lätäkössä ja jäisessä kohdassa Tvistur hidasti käyntiin ja lähti tien parannuttua uudestaan töltille. Kertakaikkisen hieno polle!

Sitten olikin edessä ensimmäinen laukkamäki ja se mentiin puoliväliin laukalla ja loput töltillä. Käyntiin päästyämme soitin Raijalle ja kerroin mihin olisimme Tvisturin kanssa tulossa. Tvistur olisi halunnut vasemmalle, mutta ohjasin kohti suoraa ja laukkamäkeä. Töltillä pyyhälsimme suoran ja samalla lajilla menimme myös mäen. Pieni käyntitauko ja sitten seuraavalla suoralla olikin taas töltin vuoro! Automaatti-Tvistur tietää mitä mennä ja missä, tuntuu että se on ajatustenlukija! :D

Hautuumaan takana Tvistur hidasti ja yritti kääntyä pienelle metsälenkille, mutta suoristin pollen ja jatkoimme tietä suoraan. Tvisturilla innokas askel tihentyi ja korvat nousivat heti, mihin mennään, mitä täällä on? Selitin ylväälle ratsulleni, että mennään Raija-tätiä moikkaamaan, sitten saadaan kaikki ruokaa! Hörh, sanoi Tvistur ja jatkoi reippaasti eteenpäin.

Raija jo odottelikin meitä ja samalla aukiolla tuli vastaan iso hevonen ratsastajansa ja mies-koira-yhdistelmän kanssa. Naisella oli reppu selässä, ehkä hekin olivat menossa lounaalle! Toivottelin heille vappuja, kun kerta molemmat olimme vappuratsastuksella. Kivaa! Oli muuten hieno ja kiiltävä hevonen, hymyilytti meidän Tvistur, jolla oli mutaa siellä ja täällä! Mutta meidän Tvisse onkin maailman paras maastomopo!

Tulin alas selästä ja katsoin ympärilleni, aika lailla olivat tyhjentäneet risukkoa tälläkin puolella pois. Nousimme hieman kauemmaksi tiestä ja löysäsin Tvisturin turpahihnaa. Kiinnitin Tvissen riimunnarulla puuhun ja istuimme kivelle eväitä kaivellen.

Tvistur sai oman osansa punaisesta namirasiasta, mutta voi kun olisitte nähneet pollen ilmeen! Hyvänen aika, saanko mä ihan ruokaa?!? Hämmästynyt Tvisse hörisi tohkeissaan ja nuuski rasiaa, onko nää kaikki mulle?

Mekin söimme omppua ja porkkanaa ja Raija oli tuonut paikalle täytettyä leipää perunasalaatin kera. Palan painikkeeksi oli Raijan tekemää simaa ja mä onnistuin saamaan melkein kaikki rusinat, nam! :D

Raija kaivoi eväskassistaan vielä pussillisen valkosipuli-ruisnappeja, jotka saivat sekä mun että Tvissen kuolan valumaan. Tvistur oli aivan selkeästi ihan Raijan poikaa, hänelle voi antaa, hän on niin pieni ja laiha ja muutenkin raukka-parka...! Tvistur hamusi yllättäen hyvinkin pitkälle yltävällä ylähuulellaan Raijan hihaa, jos sieltä vielä jotain sattuisi tipahtamaan pienen pollen suuhun.

Annoimme rasiaan loputkin porkkanat ja omenat, jotka polle veti hyvällä ruokahalulla. Raija päätti vielä kokeilla päärynäpalaa. Tvistur otti ahneena päärynän suuhunsa ja tipautti sen salamana pois. Hyvä ettei sylkenyt perään! :D Nostin palan maasta ja Tvistur nuuski ja veti pääänsä pois, rajansa on ahneudellakin. Sen jälkeen kelpasi heinä suoraan maasta ja Tvistur päästi haisevan vastalauseläjän meidän neniemme alle...

Sitten pakkasimme tavaramme takaisin reppuihin ja aloin katselemaan ympärilleni, hmm, mistäs mä pääsen takaisin hevon selkään. Ohjasin pollen istuimena käytetyn kiven viereen, mutta se ei ollut ollenkaan Tvisturin mieleen. Sitten hoksasin hyvän paikan, kahden puun välissä oli kivi ja kanto! Raija piti Tvisseä parkissa kun kipusin ylös, se meni helpommin kuin olin ajatellut!


Sanoimme heiheit loistavalle lounastreffiläisellemme ja lähdimme kotia kohti Tvissen kanssa. Päristellen poika käveli ja otti töltit oikeissa paikoissa ja vältti tahtoni mukaan laukkaa. Joskus jonkun pitäisi olla videoimassa sitä tölttiä, kun päästään kunnolla vauhtiin! Kertakaikkisen upeaa tasaista menoa, ei sitä voi kehua liikaa! Ja metsäpätkällä töltistä siirryttiin lätäkön ja liukkaan jään ajaksi käyntiin, sitten uudestaan töltille! Wau!

Virallisessa laukkamäessä päästin pojan valloilleen, menimme mäen puoleen väliin laukalla ja kävelimme loput. Ja hyvin varovaisesti ylitimme liukkaan mutaisen kohdan kunnes pääsimme paremmalle pohjalle. Ja töltille! :D

Pyörätiellä yritin katsoa kadonnutta hanskaani, mutta en sitä nähnyt missään. Hanskoja mulla on onneksi varastossa parit, ja nämä eivät paljoa ole maksaneet. Taisivat olla 2€ pari Keskisen kyläkaupasta, kiitos vain!

Reippaalla käynnillä jatkoimme matkaa kohti kotia ja ruokavatia. Pörröpäinen Tirriäinen oli uteliaana ottamassa meitä vastaan ja Tvistur meni tyylikkäästi ohi mokomasta varsasta, tässä ollaan kuule töissä! Laitettuani huovan ja suitset takaisin paikoilleen hain ruokavatiin mysliä ja annoin sen Tvisturille. Pojan syödessä harjasin sen uudestaan ja Tvistur röhki tyytyväisenä. Eväiden loputtua vein Tvisturin tallin läpi tarhaan ja sain pitkän merkitsevän katseen. Vieläkö olisi jotain herkkua? No ei mulla enää ole, senkin ahne! Korvat lurpallaan heppa jäi pihattoon katselemaan minua kun suljin oven. Taputtelin vielä taskuni, juu ei siellä tosiaankaan enää mitään ole. Noh, huomenna saat, sanoin oven läpi, tulenhan huomenna uudestaan reissuun! :D