Sennumaastoleirillä, pvä 3

Nyt ihan heti ensimmäiseksi varoitan kirjoitusvirheistä, mä olen todellakin katki poikki ja pinoon. Me lähdetiin kymmeneltä koko päivän kestävälle maastoretkelle ja palasimme vasta kuudelta. Mä sain ratsukseni Neistin, jonka kanssa tulinkin hyvin eilen toimeen.

Satulalaukkuihin oli pakattu sadevaatteet ja vesipullo, trangiat ja muut tarvikkeet. Suitsien päälle jätettiin riimut ja erityiset maastoretkiä varten tehdyt riimunnarut tulivat mukaan. Niissä oli hakalukko molemmissa päissä, hyvin kätevät! Ja toinen kätsy juttu oli Anun tuunaamat pikkureput, ne toimivat nyt satulalaukkuina! Tuon idean omin aivan varmasti kunhan oman pollukan saan!

Matkaan lähdettiin koko porukan voimin, eli 9 ratsukkoa (7 asiakasta + Anu + Minna). Olin melkolailla häntäpäässä, mikä onkin mun lempipaikka. Ei tule suorituspaineita! :D Tiesin edessä olevan kahden tunnin ratsastus, koska Riku sanoi juuri ennen lähtöä, että hän tulee sinne lounaspaikalle kello 12. Ilma oli mitä loistavin, puolipilvistä ja mukavan viileää.

Käyntijakson jälkeen lähdettiin ensimmäiselle töltille ja Neisti muisti mitä kiukkuinen orava selässä merkitsee. Naksuttelin ja tein puolipidätteitä ja olin ihan tohkeissani, mutta sitten kuului takaa kummaa hälyä ja yhtäkkiä "SEIS!". Pysäytin Neistin ja huusin eteenpäin "SEIS!" ja käännyin katsomaan. Yksi ratsastaja oli maassa ja hevonen irrallaan. Tulin oitis alas selästä ja otin lempeästi jutellen Sandra-pollen Neistin kanssa kiinni. Huomasin että Sandralla oli pää täynnä hiekkaa ja yritin puhdistaa pahimmat pois, varsinkin turpahihnan ja kuolainten kohdalta. Kaikki muutkin tulivat alas ja Anu tuli tarkistamaan tilanteen. Sandra oli uponnut pehmeään hiekkaan niin, että oli tipahtanut polvilleen jolloin ratsastaja oli tullut Sandran pään yli hiekalle. Onneksi oli pehmeä lasku hiekalle, mutta isku tuntui silti ratsastajasta päätellen olleen varsin kova.

Jatkoimme käynnissä ja Minna siirtyi mun taakse ja Sandran eteen. He tulisivat sitten rauhallisempaa tahtia tai jos siltä tuntuu, niin kääntyisivät kotiin. Otimme hetken kuluttua uutta tölttipätkää ja kaikki meni oikein hienosti. Hieman itseäkin jännitti nyt se töltti ja pehmeä maa, mutta luotan kyllä Neistin jalkoihin.

Viimein tuli ensimmäinen laukkapätkä. Kaikki siirtyivät kauniisti laukkaan ja menimmekin pitkän pätkän kunnon vauhdilla. Välillä piti hoputtaa Neistiä, mutta ei mulla mitään hinkua ollut mennä lujaa. Nautin hitaammasta menosta ja keskityin tasapainooni. Olimme juuri lähdössä seuraavalle laukalle, kun takaa Minna pyysi ottamaan seis koko jonon, Neistin kaviossa näkyi jotain kummaa. Ei ihme ettei laukkahirmu päässyt vauhtiin, kenkään oli kiilautunut puun oksa! Se saatiin äkkiä pois, mutta seuraavankin laukan otin tosi rauhallisesti.

Välillä käyntiä ja välillä töltäten menimme halki kauniin maiseman nauttien melko usein porojen seurasta. Uteliaita otuksia, urokset näyttivät kuinka hyväkuntoisia he ovatkaan ja lähtivät raviin hurjalla hypyllä. Hyppyantilooppien sukua, kenties?

Pian olimmenkin jo lounaspaikalla ja löysäsimme satulavöitä. Otimme suitset pois ja annoimme hevosten olla riimuissa. Ennen kiinnilaittoa jokainen heppa sai oman annoksen ruokaa, Neisti sai syödä suoraan kauhasta. Keräsin maahan tippuneet muruset ja Neisti tyytyväisenä hamusi aina uudestaan kauhasta herkkua. Sitten pääsimme itsekin ruuan kimppuun, Riku oli nuotiolla keittämässä kahvia ja laittamassa lihasoppaa tarjolle. Kyllä kelpasi, pari palaa leipää ja lautasellinen keittoa maistui kaikille! Kahvit ja dominokeksit kruunasivat aterian.

Ruuan jälkeen talutimme hevoset joelle juomaan. Neisti ryysti niin, että kuului varmasti naapurikuntaan asti. Slurps, slurps, ihana kylmä jokivesi maistui! Vieressä oli erittäin huonoksi mennyt silta, joten siitä ei päässyt yli. Piti kahluuttaa hevoset joen yli, mikä olikin varsin mielenkiintoista. Jännitti hieman ja kun edellä menevät eivät menneet, niin ei Neistikään. Saimme hieman vetoapua ja tiukasti edellämenevän hännässä kiinni pääsimme turvallisesti toiselle puolelle. Neistin jalat etsivät itse parhaan paikan nousta joesta, hyvä Neisti!

Taas jatkoimme välillä käyntiä, välillä tölttiä ja välillä laukkaa. Eräässä kohtaa Neisti tiesi, että pian nostetaan laukka ja oli heti ensiaskeleilla menossa laukalle. Hillitsin ratsuni, nauratti kovasti toisen innokkuus. Laukallekin päästiin ja hienosti mentiinkin, tehtiin jopa pikku loppupyrähdys. Sitten piti hieman hehkuttaa muillekin, nostin oikean käden ilmaan ja hihkaisin varovasti "Jipii!"

Käyntiä ja tölttiä menimme vuorotellen ja sitten olikin aika pitää kahvitauko. Hieman päälle pari tuntia olimme taas ratsastaneet, joten virkistystä kaipasimme. Satulavyöt taas löysemmälle, hevoset kiinni ja ratsastajat joen rantaan hiekalle istumaan. Nokipannukaffet ja pullaviipaleet maistuivat erityisen hyvälle, kuten kaikki ulkona syöty!

Päästyämme liikkeelle oli hieman isomman joen ylitys, mikä vaati pohkeita ja maiskutusta niin että tuntui! Hevosten piti mennä aivan peräkanaa, että tuntisivat olonsa turvallisemmaksi, mutta patistamista se vaati. Neisti suoriutui hienosti vahvasta virrasta, en olisi siitä itse päässyt edes uimalla!

Lisää käyntiä ja tölttiä menimme alati vaihtelevassa maastossa. Paikoin kuljimme harjanteissa, välillä suon reunaa, sitten kangasmetsässä. Lieneekö ollut viimeinen laukka vai toka vika, kun upean pitkän laukan päätteeksi Neisti päätti pistää rallivaihteen päälle. Poika porhalsi viimeisen pikku ylämäen ihan hurjalla laukalla ja mä purskahdin nauruun. Muut olivat olleet hieman edellä ja olivat jo hidastaneet ja pysähtyneet, mutta kääntyivät katsomaan kuullessaan mun naurun. Neisti veti vielä vimoset askeleet ja pysähtyi ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hauska polle, kertakaikkiaan!

Vielä oli parit tölttipätkät edessä, mistä toisessa meitä seurasi erittäin utelias poro. Se jolkotteli metsän puolella kun me menimme tietä pitkin. Poro ihan selkeästi tutkiskeli ja mietti, että mitä ihmettä noi on, kentaurejako? Saatuaan uteliaisuutensa tyydytettyä, se paineli metsään kauniilla ravilla.

Pian olimmekin jo lähellä tallia ja hevosilla askeleet tihentyivät. Kotiin ja lepäämään, kello oli jo kuusi! Tallilla varusteet paikoilleen ja Anu pesi hevoset. Kerrankin olin hyödyksi, tohkeissani vetelin hikiviilalla ylimääräiset vedet pois hevosista, ihanaa! Vein Neistin tarhaan ja taputtelin hienoa ratsuani. Tuumasin mielessäni, että se on luonteeltaan aika lailla kuin meidän Tvistur, katsoo tosi tarkkaan mihin se astuu. Neisti on hyvin huolellinen vaikeissa paikoissa, menee ojista yli käsittämättömän tasaisesti eikä hyppää tai mitään ja siirtyy töltistä reippaaseen käyntiin jos tulee kivikkoa tai muuta hankalaa maastoa. Tasaisemmin ei voi niitä ojiakaan ylittää kuin tekemällä sillan!

Anka taitaa olla Neisti-fani, olkoonkin että Tvisse on aina Ykkönen!