Sennumaastoleirillä, pvä 4

Oi kamalaa, nyt oli vika päivä jo edessä! Eilisen jäljiltä olin nukkunut NIIN sikeästi ettei tosikaan ja pirtsakkana ajelin tallille. Hevoset jaettiin kuten eilenkin, eli tuttu ratsu Neisti oli alla. Oli tosi rentoa lähteä, kun tunsi jo hevosen ja miten se toimii ja reagoi.

Mä laitoin uuden sadetakin ja -housut päälle, vettä tuli sen verran paljon. Ja sitten olikin iloinen yllätys, hevoset olivat litimärkiä ja mä pääsin harjaamaan! Ei ollut heppapölyä! Arvatkaa kuinka onnellinen olin kun sain harjata hevoseni sisällä tallissa ilman että astma vaivaa! Neisti oli kärsivällinen, tuumasi varmaan pian olevansa Islannin Karvaton Hevonen, kun toi nainen vaan jatkaa ja jatkaa... Kaviotkin puhdistin niin leveä hymy naamalla että muut alkoivat jo katsomaan hieman vinoon.

Sitten hain satulan alle geelipadin (oliko oikein?) ja laitoin satulan siihen päälle. En vielä laittanut satulavyötä, koska Neisti ei siitä oikein pidä. Sen sijaan hain suitset ja laitoin ne herralle päähän. Sitten vasta laitoin varoen satulavyötä kiinni aivan löysälle. Sen jälkeen laitoin turparemmin kiinni ja salakavalasti kiristin reiällä satulavyötä. Ei tainnut Neisti ihan mahdottomasti hermostua, välillä vaan heiluttelin ja koskettelin vyötä ja rapsuttelin samalla, ei siis mitään pahaa tapahdu. Minna tuli tarkistamaan satulan paikan ja huomasi että geelisysteemi oli väärin päin satulan alla. Okei! Ei kun alusta uudestaan. Ja sama systeemi, rapsuttelin kaulalta ja heiluttelin satulavyötä ja höpötin Neistille. Pikkuhiljaa kiristin satulavyötä ilman että pää nousee kamalan korkealle. Anu tuli kiristämään viimeiset reiät ja siitä ei tykätty lainkaan...

Menimme jo tutuksi muodostuneeseen järjestykseen kentälle ja Anu auttoi meidät kaikki selkään jakkaran avulla. Porukoilla kun oli sadevermeet päällä, niin aika punkeroita oltiin! Kauniisti lähdimme matkaan ja aloitimme kotaretken.

Menimme käyntiä suurimman osan menomatkasta, koska satoi ja polut olivat paikoin tosi liukkaita. Annoin Neistin itse etsiä jalansijansa, koska se näytti hallitsevan asian ihan itsekin. Paikoin herra valitsikin hieman toisen reitin ja tuumasin sen olevan ihan oikeassa. Matkalla juttelimme niitä näitä ja vaihdoimme kokemuksia varsin antoisaan tapaan.

Vasta melko lähellä kotaa pääsimme töltille, kun tulimme hyvälle hiekkatielle. Ensin ote oli hieman haparoivaa, mutta yhtäkkiä löytyi se oikea ote ja asento ja sitten mentiin oikein hienoa tölttiä! Oi että miten kehuin ja kannustin Neistiä ja poika tohkeissaan päristeli. Minä päristelin takaisin! Taisimme molemmat huomata yhtäaikaa, että vetohevonen vaihtoi laukkaan ja me liu'uimme kuin ajatus laukalle. Oli niin pehmeä siirtyminen! Tulimme kaikki takaisin töltille ja jatkoimme pitkän matkaa hienoa hienoa tölttiä.

Sitten baana loppui ja siirryimme taas metsään. Siellä oli iso oja hieman ennen kotaa ja kaikkien piti tulla alas selästä. Otimme ohjan toiselta puolelta irti ja pitkällä ohjalla piti hyppyyttää heppa yli, kunhan nyt itse pääsisimme ensin sinne toiselle puolelle. No mähän en osaa hypätä, joten mun piti astua keskellä ojaa olevalle puun rungolle, joka oli pehmeä eikä siitä saanut ponnistettua ylös. Siinä mä könysin polvillani ylös, yritin päästä liukasta rinnettä, ja ne perhanan kurahousut vaan liukui... Nauratti ja siinähän ei pääse sitten senkään vertaa! Neisti oli varmaan sen näköinen että mitä ihmettä täällä tapahtuu ja ponkasi ojan yli mun viereen. Hevosesta tukea hakien mä pääsin ylös ja hieman kauemmaksi ojasta, että loputkin pääsee.

Käynnissä jatkoimme kodalle, missä Riku jo odottelikin valmiiksi paistettujen lättyjen kanssa. Kodassa oli lämmin, keskellä oli nuotio ja reunoilla porontaljoilla päällystettyjä puujakkaroita. Grillasimme makkaraa, saimme laudat pöydäksi ja söimme makkarat perunasalaatin ja punajuurisalaatin kanssa. Jälkkäriksi oli kahvia ja lättyjä mansikkahillon ja kerman kera. Mä söin lätyt ihan sellaisenaan, kun en tykkää mansikoista edes hillona ja kermassa on laktoosia. Ei haitannut, vatsalaukku muutenkin jo huusi hoosiannaa...

Sitten oli aika punkeroida itsensä takaisin hevosen selkään. Ihan röyhtätytti moinen suoritus, mä oon ihan oikeesti syönyt tällä reissulla liikaa. Mutta kun ruoka on niin hyvää varsinkin ulkona ja VARSINKIN jonkun toisen tekemänä!

Taas oli jonkun verran käyntiä, mutta sitten pääsimme tielle. Meitä oli yhteensä 8 ratsukkoa, joista me neljä takimmaista olimme hieman jääneet jälkeen. Etummainen nelikko oli jo pitkällä tiellä kun sitten me päästiin kanssa hiekalle. Supisin edessä olleelle Drengurin ratsastajalle, että otetaanko noi töltillä kiinni. Drengur lähti töltille, ja supisin taakse että mennään töltillä. Leveät hymyn kasvoilla tölttäsimme muut kiinni ja ihan sattumalta Minna sitten hihkaisikin edestä että "Otetaas tölttiä!" No mehän oltiin vauhdissa jo! Muutamat laukka-askeleetkin siinä tuli ja oli oikein hauskaa.

Metsässä jäimme hieman jälkeen kun Drengur aina välillä jää hieman mietiskelemään. No sittenhän sen pollen ratsastaja kuiskasi taaksepäin että otetaanko töltillä kiinni? No koko neljän kopla oli yhtä mieltä, kyllä vain! Sitten maiskuttelimme ja hihittelimme ja kopistelimme menemään! Meitä nauratti hurjasti, tirskuin välillä kuin 10-vee heppatyttö! No kiinnihän siitä jäätiin, mutta yritimme selittää että Anu sanoi että pitää pysyä ryhmän mukana... Kuulemma käyttäydyimme kuin "pahaiset pennut" (nauraen sanottu), tuollai tekivät ne alkukesän lapset leirillä, jättäytyivät jälkeen ja ottivat laukalla kiinni...

Hetken kuluttua kuului edestä: "Mä kuulin ton! MINNA, NE MAISKUTTAA TUOLLA TAKANA!!!" Me tuumattiin että tää oli ensimmäinen JA viimeinen sennuleiri mitä Lapin Vaellushevoset järjestää. Pioneerijoukko, just joo, saadaan vielä porttikielto koko paikkaan, tai päästään vain talutusratsastukseen kentälle.

Meillä oli ihan hirmuisen hauskaa. Viimeisessä tölttipätkässä Neisti oli niin tohkeissaan, että siirtyi pienessä ylämäessä laukalle. Takaata kuului "Ohoh!" ja mä nauroin ääneen, ja yritin sitten hillitä ratsuani kun Minna kääntyi katsomaan että mitä siellä NYT tapahtuu. Pariin otteeseen takajalkojen rytmi muuttui laukka-tahtiseksi, mutta sain pidettyä pollen töltillä. Neisti päristeli, mä päristelin takasin, Neisti päristeli, mä päristelin takaisin, Neisti päristeli ja mä nauroin ääneen. Polle oli tosi innoissaan ja kehuin sitä vuolain sanoin!

Loppumatka meni käynnissä ja mua hymyilytti. Oli tosi rento fiilis, kun oli tutustunut hevoseen, luotti siihen ja tiesi sen reaktiot. Ihan hirmuisen hyvä olo. Tallilla hoisimme hevoset ja menimme vielä tupaan kaffille ja mustikkapiirakalle. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita keskenämme ja vielä ryhmäkuva pihalla ainakin kuudella kameralla ja sennumaastoleiri oli ohi.

Anulle ja Rikulle suuret kiitokset hyvästä tarjoilusta ja mainiosta seurasta ja suuret kiitokset myös muille sennuille (varsinkin niille sisäisille 10-vee heppatytöille, hyvä me neljän kopla!). Oli mahtava kokemus ja arvostan suuresti tukeanne sekä leirillä että kannustuksesta tulevassa "kavioliitossani"!