Sennumaastoleirillä, pvä 2

Ratsastushousut olivat mukavasti kerenneet kuivua yön aikana ja samoin takki. Eilenhän satoi hetken aikaa kaatamalla, onneksi ei kuitenkaan ollut kylmä. Otin mukaan upouudet sadevermeet, jotka kävin ostamassa eilen. Olivat luvanneet sadetta, meinaan.

Tallilla aloitimme heti hevosten jaolla ja sain taas uuden hurmurin. Neisti on kaunis Gussen näköinen heppa, ystävällinen muuten, mutta inhoaa satulointia. Lähdimme kahden tunnin lenkille taas kahdessa ryhmässä ja tällä kertaa olimme se jälkimmäinen.

Neisti siirrettiin pikkuhiljaa jonossa eteenpäin ja polle tuntui arvostavan sitä. Meno oli rauhallista ja tasaista. Sitten kokeiltiin tölttiä ja siinä olikin tekemistä! Neisti meni tölttiä, mutta aika epätasaisesti. Anu opasti käyttämään pieniä pidätteitä ja pohkeita ja meno tasoittuikin hieman. Töltin erotti hyvin Neistin ravista, joka oli todella selkeää ja melkein kuin ison hevosen ravi.

Pääsimme laukallekin melko pian, edessä oli piiitkä piitkä "hyytymismäki"! Saimme luvan ohittaa jos hitaampi on edessä tai joku pollukoista ei jaksa. Me Neistin kanssa tulimme ensin viimeisinä, mutta kun Òfeigur alkoi uupua, otimme vasemman kaistan käyttöön. Neisti pisti pökköä pesään ja porhalsimme innoissaan ohituskaistaa eteenpäin. Oli ihan pakko hihkaista pieni "Jipii!" kun päästiin Òfeigurista ohi! :D

Tuossa mäessä tuli mieleen, että olisi ollut ihan älyttömän mielenkiintoista saada Eikka tuohon mäkeen! Kuinka pitkälle olisi tammamamma jaksanut? Olisiko antanut periksi puolivälissä vai olisiko silkalla sinnillä yrittänyt mäen loppuun? Ja jos muita hevosia olisi ollut paikalla, olisiko Eikkis antanut mitään sijaa muille? Nää hevoset täällä ovat tosi hyvässä kunnossa ja vahvoja, mutta nopeus? Eik vastaan paikan nopein? Eikka kun on ainoa, joka viiden tunnin siirtoratsastuksen jälkeenkin vielä painaa innolla sen meidän tappomäen ihan ylös asti ratsastuspolulla. Hmmm, pistää miettimään...

Pientä tölttiä menimme välillä ja sitten otimme uudestaan laukan. Nyt meno oli hieman rauhallisempaa, pysyimme mukavasti Drengurin peesissä. Laukka oli hieno, vaikka Drengur edessä ei tainnut paljoa laukkailla vaan meni kovalla töltillä.

Siirryimme kanervaiseen maastoon ja jatkoimme käynnissä. Yhdessä kohtaa oli pieniä ojia kulkusuunnan poikki ja otin varmuudeksi harjasta kiinni. Neisti tuntui varmajalkaiselta hevoselta, mutta ei vara venettä kaada. Sen sijaan se kaatoi hevosen. Òfeigur nimittäin kompastui kanervikkoon ja ojaan ja tipahti ilmeisesti polvilleen. Ratsastaja kiepsahti hevosen pään yli pehmeään maahan. Pysähdyimme kaikki ja tulimme alas ratsailta. Pidin omaani ja Anun ratsua kun tässä kohtaa olin toisena jonossa. Anu meni katsomaan mitä oli tapahtunut ja ratsastajan ranne oli omituisessa asennossa. Anu lastoitti ranteen puun oksalla ja huivilla ja soitti sitten Rikulle, että tulee hakemaan ratsastajan mönkijällä.

Siinä seistessämme piti valvoa, ettei Neisti pistele puolta ympäristöä poskeensa. Mäkäräisiäkin alkoi ilmaantua ja alkoi hermostuttaa. Huitelin ötököitä, komensin Neistiä, komensin Vököä, huidoin, komensin, komensin, huidoin... Sitten siirsin kummankin hevosen ohjat yhteen käteen ja toisella otin kanervikosta oksan millä huitoa hyönteisiä. Ja voi hyvänen aika mitä Neisti teki! Se nosti päänsä korkealle niin, että näki mut kummallakin silmällä. Ja tuijotti HYVIN syyttävästi! Nii just, HÄN ei saa syödä, mutta SÄ vaan kiskot kanervaa maasta ja huidot sillä HÄNEN turvan edessä! Jostain syystä mua ihan nolotti...

Hevosia taluttaen kävelimme takaisin tielle Anun tukiessa ratsastajaa. Matka tuntui pidemmältä kuin ratsain, varsinkin kun jouduin koko ajan vahtimaan ettei Neisti raahaa suussaan koko kanervikkoa! Viimein pääsimme tielle ja pian Riku tulikin jo paikalle mönkijällä. Ratsastaja lastattiin kyytiin ja niin alkoi hänen matka Kolarin terveysasemalle.

Me sen sijaan lähdimme käynnissä kohti tallia pienen järjestelyn jälkeen. Mä sain pitää ratsuni, mutta Òfeigurille laitettiin toinen ratsastaja ja Anu otti Vökönsä käsihevoseksi ja ratsasti itse Drengurilla. Vökö olikin koominen käsihevosena, se yritti ties kuinka monta kertaa mennä puun toiselta puolelta ja ihmetteli sitten miksi sieltä ei päässyt! :D Polle näytti olevan sen näköinen, että tulkaa nyt hyvät ihmiset ratkaisemaan tämä pulma, ei hän osaa! Kyllä meitä hymyilytti!

Reissu piteni hieman ajallisesti, kun menimme loppumatkan käyntiä. Kutsuimme loppumatkaa zen-matkaksi, koska olimme aika paljon mietteissämme. Mä nautin ihan vain käynnistä, siinä on tilaa omille ajatuksille.

Tallilla pääsimmekin samantien lounaspöytään ja ruoaksi oli lohikeittoa. Nälkäisenä söin vielä pari juustoleipääkin ja taas lasin maitoa. Kahvit ja pikkupullat jälkkäriksi ja sitten olikin taas aika miettiä hevosia iltapäivän koulutunnille.

Sain ratsukseni Dullen, jolla en ole ennen mennytkään. Ensin sillä tosin meni ekassa ryhmässä toinen ratsastaja, eka ryhmä oli kokeneiden ryhmä. Me muut tultiin sitten toiseen ryhmään ja mulla oli kyllä välillä vaikeuksia ymmärtää sanastoa. Mä kun olen käynyt vain alkeiskurssin, niin siellä ei ole käsitelty kaikkia termejä. Ei se haitannut, Minna selitti mulle mitä piti tehdä. Ulko-ohjan tuki oli aika hankala ymmärtää, mutta Anu sitä selvitti ennen mun ratsastusta. Hevosen suoristaminen koko-ympyrä-leikkaa:n keskikohdassa oli ensin ihan ufoa, mutta sain sen tehtyä kolmannella kerralla. Töltissäkin piti työskennellä, mutta se taisi mennä ihan vain plörinäksi. Mun täytyy opetella antamaan enemmän pohkeita, pohkeita, pohkeita. Pitää uskaltaa vaatia liikettä ja opetella ohjien käyttöä, kyllä musta vielä ratsastaja tulee! ;-)