Kotona jälleen!

Olipas ihana tulla taas tuttuun kotitalliin! Mulla oli hevosia jo tosi ikävä, joten nyt pääsin niitä moikkaamaan. Tassuttelin laitumelle ja katsoin kun Jaana veti perässään kahta "todella" innostuneen näköistä pollea... Jaahas, mitähän tästä tulee.

Sähkölankoja oli kuulema poikki jostain kohtaa ja Jaanan piti korjailla niitä. Laikka oli jo löytänyt sopivan raon mistä rouva ajatteli pääsevänsä naapurin puolelle, siellä kun on ruoho vihreämpää. Teimme sitten niin, että Jaana jäi korjaamaan aitaa ja mä vedin Gussella kahden tunnin reissun.

Kolur nuuski mua ja sillä oli melkoisen kummallinen ilme. Ihan kuin se olisi miettinyt, että missä toi on ollut, onko se sama ihminen laisinkaan. Gusturin mielipide taisi olla vain että vai niin, näitä reissuja.

Matkaan lähdettiin laiskasti, mikä tuntuikin olevan retken teema. Mulla oli laitumelta otettu lehdekäs oksa patistamassa poikaa liikkeelle, mutta ei siitä kovastikaan apua ollut. Onneksi kanssaratsastaja oli tyytyväinen rauhalliseen tahtiin, hänellä oli edellisestä ratsastuksesta kauan aikaa ja seuraavaksi hän oli menossa Islantiin kolmen päivän vaellukselle. Neuvoin ylämäet ja alamäet ja kerroin hevosista.

Ennen ekaa tölttipätkää neuvoin Kolurin tölttiohjeet ja sanoin sitten että saa nähdä mitä me mennään Gusturin kanssa. No Kolur tuli hyvin töltillä ja me mentiin Gussen kanssa sitä kuudetta askellajia, eli keppalointia. On se kumman tuntuista kun takapää ravaa ja etujalat laukkaa, jäiköhän tää nyt ihan pysyvästi Gussen askellajiksi? Mitähän tähän sanoisivat askellajituomarit! Tulisiko uudesta askelluksesta kenties täydet pisteet ja papukaijamerkki?

Sen jälken Gustur olikin jo sitä mieltä että tästä voitaisiin kääntyä jo kotiin. Ei, kyllä me jatketaan eteenpäin. Käyntipätkillä Gusse hidasteli ja mä hoputin sitä eteenpäin, parin reippaamman askeleen jälkeen veto taas lopahti. Töltti/keppalointipätkät meni ihan innolla, mutta ne käynnit... Huokaus...

Korvatakseni vauhtia kerroin kanssaratsastajalleni kaikkea Kolurista ja Gusturista ja nainen tuntui tykkäävän. Kolurista riittääkin juttua, se on niin hauska pallero!

Menomatkan lopulla kokeilimme jos saisimme ratsumme laukalle, mutta se oli melko toivotonta puuhaa. Gustur keppaloi kaikessa rauhassa ja Kolur löntysteli pää pitkällä hitaalla töltillänsä ylös mäkeä. Aivan sama mitä me ratsastajat siellä teimme, liimapyttyjä meillä oli alla.

Hyvä kun päästiin kääntöpaikalle asti, Gustur meinasi kääntyä jo aikaisemmin takaisin. Ja itseasiassa useamman kerran. Hoputin polleni kääntöpaikalle ja sainkin sen liikkeelle. Takaisin päin käynti oli hitusen reippaampaa, mutta ei kummallakaan ollut virtaa paljoa sen enempää kuin mennessäkään. Kumma homma kun ei työt kelpaa!

Takaisin tullessa ekassa laukkamäessä kumpikaan polle ei mennyt laukalle, Gussella oli sentään edes yritystä. Seuraavassa mäessä päätin istua satulassa ja Gusse siirtyi muutamaksi askeleeksi laukalle, josta kehuin poikaa ja tyytyväisenä suorituksestaan Gustur päristeli mulle takaisin. Kolur sen sijaan tuli pitkällä perässä ja taapersi töltillä meitä kiinni. Miten töltissä voi taapertaa?!? Ei auttanut muuta kuin nauraa ääneen, tää on ihan mahdoton reissu! Kolurin ratsastajalla tuntui olevan hauskaa, häntäkin tilanne nauratti. Hänen mielestään tämä oli paljon parempi kuin että olisi liian vauhdikas reissu, tässä pääsi nauttimaan luonnostakin.

Kerroin että Kolurilla on (ihan oikeasti olemassa) erittäin hyvä laukka ja sillä mennään paljon ilman satulaa, mutta se poika on hieman hitaasti syttyvää mallia. Meidän höyryjuna tarvitsee pitkän matkan päästäkseen vauhtiin! Päätin siksi viimeiseen laukkamäkeen tehdä lähdön vierekkäin. Siirryin itse vasemmalle puolelle ja Kolur tuli viereen. Sitten siirryimme töltille/keppalointiin ja aloimme hoputtaa hevosia. Gustur siirtyi ensin laukalle, hänhän ei luovuta keulapaikkaa Kolurille! No Kolurhan siitä seurasi esimerkkiä, hänkö muka antaisi alempiarvoisen mennä edeltä tällaisessa tilanteessa! Kovalla kehumisella ja maiskutuksella päästiin ihan kunnon vauhtiin, kunnes Gustur päätti vetää keulaa ja siirtyä Kolurin eteen, ansaitusta paikasta ei luovuta! Meillä oli hauskaa, Kolurin selästä kuului onnellista naurua ja muakin hihitytti!

Loppumatkan menimme käynnissä, joka alkoi olla reippaampaa. Juttelimme ja nautimme hevosista, opastin liukkaassa alamäessä menoa ja otin sitten jalustimet pois jaloista. Gustur pysähtyi oitis, jolloin sanoin sille että en mä vielä ole tulossa alas, jatka vaan matkaa kaikessa rauhassa. Mun täytyy useamminkin mennä ilman jalustimia, tuntuu se asento ihan toiselta, rennommalta jotenkin.

Laitumella muutkin hevoset olivat tulleet satulakaapille ruuan toivossa. Keke oli menossa kiusaamaan Koluria, kun hihkaisin sille että "Moi Keke!" Keke nosti päätään ja jäi korvat hörössä tuijottamaan. Siinä se seistä jökötti ja kuunteli kun juttelin sille ja kävelin Gussen kanssa lähemmäksi. Se tuntui olevan ihan ihmeissään, onko tuo tuttu ihminen ollenkaan, mitä ihmettä! Sitten se seurasi mua ja Gusturia puiden luo ja jäi siihen seisomaan ihan kuin hänkin olisi tullut lenkiltä. Ja seurasi katseellaan mua ja mietti vissiin milloin se on mut viimeeksi nähnyt.

Jaana oli sillä välin korjannut aitaa ja penslannut hevosia, mutta yksi oli jäänyt öljyämättä. Jaana huuteli Svipaa, jota ei näkynyt eikä kuulunut. Ajattelin kokeilla vaihtoehtoa numero kaksi ja huusin "Sviipaa, tuu ottaa näkkäriii! Namiaaaa!" Hetken kuluttua tamma tohkeissaan tömisteli satulakaapille herkkujen toivossa. Pidin riimusta kiinni sillä aikaa kun Jaana penslasi pollen. Sitten otin Svipan pään halaukseen niin että sen sieraimet oli mun masua vasten. Kerroin kuningattarelle kuinka mulla oli ollut NIIN ikävä sitä kun ei olla pitkään aikaan nähty! Svipa nuuskutti mun masua, hörähti ja antoi pitää päätänsä halauksessa. Jaanaa nauratti, sanoi vain että kyllä Svipa antaa anteeksi jos sulla vain sattuu olemaan sitä näkkäriä... No olihan mulla, kyllä Svipa sai näkkäriä kun se on niin ihana ja kaunis ja kilti ja mukava!

Jaoin vielä muillekin ruuat ja näkkärit ja katselin sitten kun hevoset ruokailtuaan pikkuhiljaa hävisivät joelta nousseeseen usvaan. Taianomainen hetki!