Vieraalla tallilla

Meidän omien pollukoiden ollessa kesälomalla jouduin houkuttelun johdosta vierailemaan toisella tallilla. Oli tosi omituista ajaa vieraaseen paikkaan, Annikalle talli Fageräng on kuitenkin tuttu. Kahdelta ihanalta tyttö-rotikalta haisevana (Terveisiä vain Kirkkonummelle Pimulle ja Gimmalle!) pyyhälsin tallille, missä Annika jo odottikin. Tiina kuulema oli ajanut harhaan, mutta mikäs kiire meillä, Juhannus on vain kerran kesässä!

Ensimmäisenä tallipihalla tuli vastaan ystävällinen koira, jonka jälkeen seurasi ERITTÄIN ystävällinen kissa. Kissa maukumalla vaati rapsutuksia ja hurisi kuin teollisuuskompressori kun kumarruin paijaamaan. Sitten kuuluikin kummaa ääntä ja paikalle tepsutteli Wagner-possu saparoaan heilutellen. No sitäkin piti rapsuttaa ja possu tuntui olevan erittäin tyytyväinen saatuaan huomiota.

Meille olikin jo etukäteen varattu pollet ja sain ruunan nimeltä Kurre. Vargur (susi) on hänen oikea nimensä ja ainakin nälän suhteen nimi piti paikkansa... Pojalla oli oikein ylimääräinen ohja, ettei niin helposti saisi syötyä matkalla! :D Tuli mieleen että eräs meidänkin tallin polle saattaisi moista tarvita, eräs jos toinenkin. ;-) Kurre lähti laitumelta erittäin nätisti seuraten talliin ja meni suoraan omaan boxiinsa. Sitten haimme Oskun ja Teistan tammalaitumelta ja he myös löysivät tiensä omiin karsinoihinsa. Kurren perässä talliin tuli Smyri ihan vain kokeeksi, että jos hänkin sattuisi pääsemään lenkille. Tammalaumastakin eräs innokas yritti tunkea karsinaan itsensä, jos vaikka onnistaisi!

Mun piti tulla jo tallista ulos ja antaa Annikan ja Tiinan hoitaa pollet. Hieman harmitti, mä niin tykkään paijata ja rapsuttaa, mutta kun astma ei aina oikein tykkää. Ainoa loimitettu oli Kurre, erittäin tutun näköinen loimi! Sillä aikaa istuin ulkona yliseurallisen kissan kurnuttaessa vieressäni ja puskiessa jalkaa, kättä ja pöydälle hypättyään myös olkapäätä. Harvoin sitä vissiin rapsutetaan, aina vain hevoset saavat huomiota. Sain viimein laitettua harjatulle ratsulleni huovan ja kauhukahvallisen vyön selkään sekä suitset päähän. Tarkistimme vielä reitin kartasta ja kas, sieltähän löytyi se tuttu laukkabaana, missä pari vuotta sitten otimme hieman kisaa Anka/Svipa vs. Auli/Kolur! Anka/Svipa voitti, tietenkin, koska olihan mulla silloin 40-vee synttärit! :D

Toimin portinvartijana kun muut menivät pihalle ja tulin Kurren kanssa viimeisenä tallista ulos.
Olin jo aikaisemmin katsonut kun eräs ratsastaja meni ratsunsa selkään tukevilta rappusilta ja olin erittäin tyytyväinen. Siitä oli niin helppo mennä selkään ja sai itse valita askelmansa. Ei tarvinnut kuin tokalle rappuselle kiivetä niin jo sai jalan heitettyä Kurren selän yli. Kauhukahvallinen vyö tuntui ensin tosi omituiselta, mutta siihen tottui pian. Aika hyvä, itseasiassa.

Kurren selkä oli kuin toisinto Tvisturista, ilman Annikan kehuja en olisi sillä uskaltanut lähteäkään. Sopivan kapea polle, siitä sai hyvin reisillä otteen! Hieman olisin ehkä kaivannut lisää fylliä huopaan, mutta muuten kaikki tuntui oikein hyvältä. Käynti tuntui todella tasaiselta, ihan ei tuntunut Tvisseltä, mutta ei paljoa puuttunut.

Matkaan lähdimme käyntiä, minä ja Kurre keskellä Annikan vetäessä Oskulla letkaa. Eka töltti oli mielenkiintoinen, muutaman tölttiaskeleen jälkeen otimme hieman "jotain" ja vaihdoimme sitten raville. Nyt huomasin kahvallisen vyön hyvät puolet, sain kevennettyä paremmin sen kanssa! Seuraavalle pätkälle Annika antoi ohjeeksi lyhyemmät ohjat (niinpä..) ja enemmän pieniä pidätteitä. No sillai mentiinkin aika hyvin, kunnes mulla tuli rytmirikko ja palasimme raviin. Ei se haitannut, sain kevennettyä kyllä mukavasti.

Eräässä kohtaa oli iso hevonen tien varressa ja siinä oli hetken kalabaliikkia. Kumpikin takimmaisista ilmeisesti pelästyi isompaa heppaa ja ainakin Kurre rynnisti pari pika-askelta Oskun ahteriin. Teista tuli meidän perään ja Annika ihmetteli että mitä siellä tapahtuu. Hyvä että oli se kahva siinä, olisin muuten tullut polleni niskan päälle kun se pysähtyi äkisti. Sitten juttelimme hevosille ja ne rauhoittuivat ja jatkoimme matkaa.

Seuraavassa mutkassa oli toinen hevonen, jota katsoimme todella tarkkaan. Annoimme ratsujemme tiirailla kaikessa rauhassa isoa hummaa ja sen höristessä minä hörisin takaisin. Kurren korvat kääntyilivät edes takaisin, toi iso tuolla hörisee, sitten tämä hänen selässä oleva hörisee, kummallista, mutta ei kai tässä mitään vaaraa ole ja sitä paitsi tuossa on aika mehukas ruohotupsu...

Pian olimmekin jo laukkabaanalla ja Osku lähti menemään kaunista laukkaa. Minä tulin rauhallisesti perässä Kurren kanssa ja Tiina Teistalla piti perää. Ja jo alkoi naurattaa, sillä salaman sekunnilla kun Osku siirtyi töltille, Kurre teki saman vaikka oli 20 metriä jäljessä! Ei vahingossakaan laukattu loppuun asti! :D Otimme toisen ja kolmannenkin pikku laukkapätkän suoralle ja kävelimme loput. Vika laukka hiljeni passin kautta käyntiin, mutta Kurren passi oli erittäin hyvä, vertailukohtana tietenkin aina Tvistur. Hieman erilaista menoa kuin se kaahotus mitä meidän pollet yleensä siellä menee, Eikka varsinkin! :DD

Vastaan tuli pyöräilijöitä ja parit autot, mutta mikään näistä kolmesta ei pelännyt autoja tai fillareita. Hienosti menimme tien reunaa, pitkä raippa piti tosin siirtää oikeaan käteen pitämään Kurren pää pois ruohoisasta reunasta. Hieman on ahne! Kysyin Annikalta että mistä se johtuu että mulla aina on se ahne polle. Annika totesi niiden kaikkien olevan issikoita... No niih!

Takaisin tullessa oli pitkä hieno laukkapätkä ja nyt jo osasin vaatia enemmän liikettä ihan raipalla naputtamalla. Polle meni hienosti ja nyt ihan loppuun asti, mitä nyt päätteeksi pisti taas passiksi. Ihan lopuksi oli käyntiä pitkä pätkä ja nautin suunnattomasti vain rauhallisesta menosta. Mietin jo loppuvaiheessa että miten sieltä pääsee alas kun kauhukahva oli yllättävän korkea. Ratkaisin ongelman ohjaamalla hummani ruohikolle, jolloin se laski päänsä, nam nam. Sitten ohjat kauhukahvan ympäri ja kädet taakse tueksi ja nostin oikean jalan Kurren niskan yli. Siitä olikin helppo laskea peppumäkeä alas onnellisen hevosen syödessä makoisaa ruohoa.

Otin samantien vyön ja huovan pois ja talutin Kurren talliin. Availin väliportteja muille ja sitten laitoimme eväslaarista murkinaa kolmelle ratsullemme. Toiveikas Wagner-possu tuli röhkimään ruokalaarin alle, muttei yltänyt kauroihin. Hetken kuluttua yli-innokas kissakin tuli taas paikalle, jos edes rapsutuksia saisi! Kävin huuhtomassa kuolaimet ja vein tavarat paikoilleen. Sain luvan mennä paketoimaan Kurre pihan puolelle ja tutun loimen kanssa homma menikin oikein nätisti. Kurre antoi laittaa loimen erittäin hyvin, kuten meidän Brobackan polletkin tekee, hienoa!

Päästettyämme hevoset pihattoon otimme omat eväät esille. Istuimme pöydän ääreen ja Tiina piti huolen, etteivät koirat tule heikoimman lenkin (mä) luokse kerjäämään. Voi hyvänen aika multahan olisi lähtenyt eväät kertakaikkisen nopsaan niitä kauniita anovia silmiä katsellessa! Ja varsinkin kun katsetta tehostettiin tassulla! Kissa tuli myös istumaan penkille, se tosin vain kaipasi seuraa, kehräsi siinä katsoessaan meitä.

Oli tosi kiva päästä eri maastoihin ja tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin hevosiin. No, ja siihen kissaan. Mutta hienoa on päästä huomenna hoitamaan "meidän omia" pollukoita, pääsen penslaamaan pikiöljyllä kaikki omat ihanat tutut hupsut kesälaitumella koikkeloivat paketti-pollet! :D Hauskaa Juhannusta!