Uusilla poluilla

Mietin pitkään mitä laittaa päälle. Ulkona sataa tihuutti ja pakko olisi jotain sadevarustetta laittaa. Päädyin vedenpitävään ratsastustakkiin ja jodhpur-housuihin, minkä päälle laitoin rainlegsit. Niin ja jalkaan kalossit! Turvaliivin jätin kotiin (höntti), koska se olisi kastunut pahasti. No eihän se miksikään mene, kunhan nyt välillä leikin tyhmää.

Kumikengät olivatkin tarpeen laitumella, mutaa oli enemmänkin! Puron yli loikkiminen oli tasapainoharjoitusta parhaimmillaan ja lipsuin kantamusteni kanssa mutaista rinnettä. Keke oli Kronan kanssa samassa puussa kiinni ja uteliaina nuuskuttelivat ilmaa. Ei ole totta, eikö sillä ole MITÄÄN tuomisia?

Pistin kypärän päähän ja tavarat kaappiin turvaan. Jaana ehdotti Svipukkaa ilman satulaa, mutta tein vastaehdotuksen: Kolur satulalla! Sain mitä pyysin ja menin oitis rapsuttamaan palleroa ratsuani. Kolurilla oli pää auki, poika oli hinkannut niskaansa siihen malliin, että nahka oli mennyt rikki. Raukka-reppana, pitihän sitä sitten hieman rapsutella ja jutella sille ja pyyhkiä itikoita pullean massun päältä.

Kolur ei suostunut ihan heti hyppäämään ojan yli nurmikolle, vaan pisti hanttiin. Jaana hyppyytti pollukoita yli ja Kolurin mentyä toiselle puolen, liukastelin ja lipsuin itsekin perässä. Jalustimet olin jo katsonut sopiviksi, tuossa keväällä hoksasin viimein pistää kännykkään ylös mihin reikään milläkin pollella jalustimet menee. Selkään pääsin oikein hyvin, tuntuu että oikealta puolelta mä pääsisin paremmin.

Porukoiden lähtiessä liikkeelle sanoin heiheit Gusselle. Paketissa ollut Gustur oli toista mieltä, hän todellakin lähtee kanssa! Niin se lähti mun ja Kolurin perään varmana siitä, että häneltä nyt vaan on sattunut jäämään ratsastaja pois kyydistä, mutta ei se haittaa, kyllä hän voi näinkin lähteä... Muita pollukoita meni edessä ja takana, mutta Gusse-putte seurasi kiltisti Koluria! Portilla raukka oli pakko käännyttää pois, korvat lurpallaan se jäi katselemaan muiden perään.

Tielle päästyämme Jaana kertoi että lähdemme Haukkalammelle. Kivaa, uusia maisemia! Viimeeksi olen mennyt kyseistä tietä jalkaisin viime kesänä ja ainakin silloin ajattelin että ei siitä voi hevosella mennä. Olisikohan metsähallitus kunnostanut paikkoja? Ja olin tällä kertaa hyvin onnellinen hevosesta alla, matkalla nimittäin on yksi erittäin pitkä ja raskas ylämäki.

Tiellä Kattilaan tuli bussia vastaan ihan kaksin kappalein ja Kolur puski eteenpäin Eikan takamuksen ja ojan väliin. Ihan hyvä niin, ettei se pyörähtänyt ympäri ja sinkoillut ilman ratsastajaa ja satuttanut itseänsä. Pikkuautoista ei niin ollut väliä, mutta kun se bussi tulee niin läheltä ja kuskin pentele ei edes ymmärtänyt jarruttaa. Pitäis varmaan soittaa bussifirmalle ja pyytää niitä ohjeistamaan kuskeja...

Eka tölttipätkä otettiin jo tiellä ja heti oitis Kolur tarjosi tölttiä! Voi että mun lurpukka-palleroa! Siellä me mentiin tölttiä hienosti (ainakin mun mielestä) ja olin kovin ylpeä Kolurista. Tuli vilkaistua taakse ja Svipa ja Laikka takana lusmuilivat täysillä. Svipa vain käveli hieman nopeampaa tahtia, mutta töltistä ei ollut tietoakaan! :D

Siirryin Kokulin kanssa taaksepäin jonossa kun pääsimme Kattilaan. Sitten oli taasen nopeampi pätkä edessä, ja taas oli Kolurilla tölttivaihde päällä. Suhteellisen hidasta tölttiä menimme jonossa keskivaiheilla ja nautin täysin siemauksin moisesta herkusta!

Paljon tuli käveltyä juuri niitä piiitkiä mäkiä mitä reitillä oli ja silloin tällöin otimme pikku töltit. Ensimmäinen laukkapätkä oli, hmm... noh, oli mitä oli. Sanoin Tvisturin ratsastajalle, että menee vaan ohi, me tullaan sitten perässä. Töltillä mentiin sen minkä jaksettiin, hieman pyöristynyt Kolur puuskutti hieman pyöristyneen ratsastajansa alla... Nyt alkaa kyllä laihtari, tuumasin!

Seuraavaksi mentiin jo hieman reippaammin ja sitten olikin vuorossa tosi hieno pitkä tölttipolku. Kehuin Koluria hurjasti ja Koklu veti korvat tötteröllä muiden perään. Jossain vaiheessa tuli ihmisiä vastaan, jolloin Kolur työnsi turpansa ensimmäisen naisen käsiin ja alkoi hamuta syötävää. Pyysin rouvalta anteeksi ja sanoin Kolurille että ei kaikilla ole porkkanoita mukana... Ihmisiä vain nauratti ja olivat tohkeissaan rohkean Kolurin käytöksestä. Seuraavana olikin vuorossa mummi lasten lastensa kanssa ja selitin että hevonen on vain utelias, kun Kolur pelästytti pojan tunkemalla turpansa melkein toisen kasvoihin...

Lisää tölttiä metsäpoluilla ja viimein olimmekin Haukkalammen rannalla. Parkkipaikalla teimme käännöksen ja edessä oli pitkä töltti ja sitten laukka. Lähdimme hienosti töltissä, Eikka kiri hurjan vauhdin töltissä ennenkuin siirtyi laukalle. Muut olivat jo siinä vaiheessa laukassa, jopa me! Nopeammat katosivat mutkan taakse ja Kolur päätti ottaa rakettivaihteen käyttöön. Hihkaisin "JIPII!!" ja Kolur paahtoi hurmoksessa muiden perään tasaisesti kiihtyvällä laukalla kuunnellen silti täydellisesti ohjia. Ihan mieletön pätkä, kertakaikkiaan hienoa!

Sitten olikin aika siirtyä käyntiin hetkeksi, kunnes tulimme jälleen pitkälle tölttipolulle. Voi kuinka nautinkaan ratsustani, niin kiltisti mentiin tölttiä ja kuunneltiin ohjia ja päristeltiin! Käyntiä mentiin taas, kunnes tuli kamalan jyrkkä pitkä ylämäki. Hetken kuluttua se loiveni ja nopeammat ottivat siihen laukan. Me tulimme töltillä perässä ja puuskutettiin, Svipa meidän perässä ei niinkään innokkaana ja Laikka viimeisenä sen näköisenä että eihän tässä tosiaankaan laukata. Annoin Svipan mennä edelle, jos vaikka tammukka innostuisi ja seuraavassa laukkapätkässä tamma saikin lisää virtaa. Kolurin kanssa pääsimme laukalle, mutta loppumäki meni ihan töltillä.

Sivupolulta käännyimme takaisin ja kaikissa hevosissa oli hetkellisesti lisää energiaa. Laukan jälkeen oli hetken käyntiä ja sitten taas tölttiä ja olimmekin jo mukavasti Kattilassa.

Tiellä tuli vastaan taas bussi ja Kolur suorastaan tärisi. Se oli hurja kokemus, pelkäsin että poika pomppaa johonkin suuntaan, ihan mihin vain, ja minä tipahdan kyydistä. Siinä päätin, että jos ja kun se sama bussi kehnon kuskinsa kanssa tulee Kattilasta takaisin, mä nousen kyydistä että saan hallittua paremmin pollen. Muuten meno oli rauhallista, melkein laitumille asti. Loppukesän laidunten kohdalla huomasin edestä tulevan asuntoauton ja pysäytin Kolurin. Hyppäsin pois kyydistä ja Kolur iloisena käveli vieressä. Hieman se meinasi rynniä Svipan ahteriin, mutta juttelin rauhoittavasti ja pelko laantui. Samantien tuli takaa bussi, mutta nyt se ei haitannut, kun oltiin talutuksessa. Jaana katsoi edestä että onko kaikki hyvin ja huomasi, että olin tullut alas. Ihan hyvä niin, Kolurin voi taluttaa monesta pahasta paikasta läpi ja ohi, kun vain itse on rauhallinen.

Gustur-polle toivotti meidät hirnunnalla tervetulleiksi takaisin. Eikka oli irti, ohjat kaulalla, ja kävi rapsuttelemaan itseään sähkötolpan tukilankaan. Mietin jo hetken, että nytkö se jumiutuu satulansa kanssa siihen, mutta näppärästi tamma irrotti itsensä ja suuntasi alarinteeseen. Yritin hyppyyttää Kolurin puron yli, mutta jätin homman suosiolla Jaanalle. Tuli kyllä mieleen, että munhan on hypytettävä sitten oma pollukka siitä yli, jos kerta meinaan sellaisen hankkia... ("Jipii!" hihkuu heppatytön sielu!)

Autoin loimien pukemisessa ja kaikki saivat oman annoksen ruokaa. Annoin Jaanalle rahan pikiöljystä ja sain samalla lainaan taas heppavalokuva-albumin, mitä katsomalla olenkin taas haaveillut ehkä-tulevasta ruunastani! Voi että, kunpa se olisi sopiva yhdistelmä Tvisturia, Koluria, Gusturia ja Kekeä! Silloin se olisi TÄYDELLINEN!