Kesä koittaa!

Viimein! Tänään oli se päivä kun siirrettiin pollet kesälaitumelle Nuuksioon. Olin odottanut jo ties kuinka pitkään tätä päivää ja sitten juuri ennen iski keuhkoputken tulehdus. Voi itku! Hain eilen antibioottireseptin lääkäriltä ja vedin nappia naamaan. Eilen olikin aivan mahdoton tukkoinen olo, mutta hyvien yöunien ansiosta se hieman parani. Aamulla otin lisää antibiootteja, allergialääkkeen ja kuumelääkkeen veden kera. Pilleriaamiainen! :D

Hain Sallan matkan varrelta mukaan ja suuntasimme kohti tallia. Salla nauratti mua hassuilla jutuilla ja fiilis oli aika innokas kun päästiin perille. Sallalle oli valittu Keke, komea polle, mutta mun hummani oli vielä hakusessa. Mä kun en ilman satulaa uskalla mennä muuta kuin Tvisturilla ja Jaana halusi että Gusturkin pääsisi ilman satulaa. Gussen selkäranka on aika korkealla, ei mukavaa, eikä missään nimessä neljää ja puolta tuntia! Sitäpaitsi Gussen töltti on vielä hakusessa, vaikka muuten papparainen onkin kunnossa.

Aulin käydessä "pihan perällä" Jaana sanoi, että saatte Aulin kanssa tapella Svipasta ja Tvisturista. Hän menee taloon sisälle hakemaan vettä hevosille! Puin nyrkkiä hymyilevän Jaanan mennessä sankoineen sisälle. Auli tulikin paikalle hetken kuluttua ja totesin: "Sulle on sitten Svipa ja mulle Tvistur!" :D Auli vain totesi että hyvä juttu, ja mulla alkoi oitis omatunto soimata. Kerroin mitä Jaana oli oikeasti sanonut ja Aulia vain hymyilytti. Viime siirrossa Auli meni Tvissellä, joten hän armeliaasti luovutti taistelutta lempparipolleni mulle. Kiitos, Auli! Hetken kuluttua Jaana tuli vesisankoineen ulos ja kysyi että saako hän tulla jo, vai vieläkö tappelette..?

Hain Tvissen suitset ja laitoin ne herralle päähän. Tvistus hörähti tervehdykseksi ja siinä vaiheessa ei sitten haitannut pätkääkään, että jalat ja kädet hieman tutisivat. Sen verran oli heikko olo, ei tässä ihan terveitä olla. Tvistur nuuski mua hyvin tarkkaan, taisi hoksata kyllä asian.

Kippasin Sallan Keken selkään ja hilasin sitten tuolin lurpukkani vierelle. Jaana vielä survoi porkkanoita reppuuni hevosia varten ja sitten nousinkin mukavasti tuolilta Tvisturin ah, niin tuttuun, selkään. Kaikki kahdeksan aikuista pollea oli matkassa, mitä nyt Kolur käveli itsekseen perässä, kun Oona ei vielä ollut kerennyt kyytiin! :D

Pyörätiellä otimme ensimmäisen töltin ja Tvistur menikin oikein unelmatölttiä! Me ollaan harjoiteltu sitä koko talvi juuri tätä retkeä varten! Jee! Käynti oli reipasta ja seuraavakin tölttipätkä meni hienosti. Metsässä menimme ratsastuspolulla pitkiä matkoja tölttiä ja voi mikä nautinto oli mennä! Tvistur toimi upeasti ja kaikessa rauhassa meni vaikeista kohdista.

Jaana sai pidellä Eikkaa, ettei vanharouva olisi lähtenyt hurjaan laukkaan laukkamäkeen. Hetken humma oli ihmeissään, mihin ollaan menossa? Ja kun turpa käännettii kohti muita polkuja, päät nousivat, korvat olivat ihan höröllä, hörh hörh kuului yhdeltä jos toiseltakin hevoselta. Ja sitten ymmärrettiin, että kesälaitumille ollaan menossa! Voi sitä innokasta riemua! Pätkä aloitettiin töltillä ja siirryttiin sitten laukkaan. Eka laukka oli silkkaa hakemista, Tvistur meni välillä ristilaukkaa ja mun tasapaino oli koetuksella. Pysyin kuitenkin kyydissä, mutta hetken oli sellainen olo että olikohan ihan viisasta lähteä puolikuntoisena. Se tunne katosi heti seuraavassa laukapätkässä, pidin Tvisturia töltissä ja kun vauhtia oli tarpeeksi, annoin pojan mennä. Hieno laukka, kertakaikkisen hieno laukka! Vauhdikas, mutta tasainen askellus vei meitä metsässä eteenpäin hurjaa vauhtia ja kun etummaiset hiljensivät, siirtyi Tvistur takaisin mahtitöltille. Ai että oli hienoa!

Tölttiä menimme paljon ja välillä laukkaakin, kunnes tulimme ensimmäiselle levähdyspaikalle. Otimme huovat pois pollukoilta, samaten suitset. Riimut päähän hikisille hevosille ja ruohoa syömään! Otimme itsekin eväät esiin, mulle ei tosin maistunut muuta kuin välipalajuoma, sellainen mehukeittomainen juttu, joka pitää kyllä nälkääkin. Sitten väsytti sen verran, että laitoin takkini maahan (lämmintä kun oli) ja vetäisin itseni pitkäkseni maahan.


Keke yrittää toiveikkaan huomaamattomasti tulla lähemmäksi, jos vaikka joku antaisi herkkua. Ja Laikka ei edes yrittänyt, vaan kerjäsi ihan hyvällä omatunnolla! :D

Mun maatessa siinä ja kuunnellessa muiden juttuja, yhtäkkiä alkoi vierestä kuulua kovempaa ääntä. "Käärme! Anka sun vieressä on käärme! Nouse ylös! Se tulee sua kohti! ANKA, KÄÄRME!!!" Mä nousin varovasti ylös ja huomasin siinä vieressäni pikkuisen kyykäärmeen, joka olisi ilmeisesti kauhean mielellään tullut kainaloon lämmittelemään. Nätti käärmehän se oli, mä vaan kattelin muita ja sanoin että en mä käärmeitä pelkää. Pikkuruinen kyykäärme (n. 20cm) luikerteli mun maassa olevan turvaliivin läpi Tvisturin huovalle ja siitä sitten metsään. Tömistelin vielä jaloillani maata, että käärme ymmärtää siirtyä kauemmaksi. Sanoin sitten että en tosiaan käärmeitä pelkää, mutta ne perhoset ja sudenkorennot on kammottavia... Muutama kummastunut ilme oli ympärilläni, hih! Jokaisella on jokin kammotus!

Luonto kutsui ja kävelin (luultavasti sen kyykäärmeen perässä) metsään etsimään sopivaa paikkaa. Ison kiven takana olinkin hyvin piilossa katseilta, kunnes noustessani huomasin metrin päästä kulkevan polun. Just joo, tosi piilossa! Menköön antibioottien piikkiin! :D

Varustimme hevoset uudestaan ja nousimme selkään. Matka jatkui, tällä kertaa siirryimme Tvissen kanssa perän pitäjäksi. Ajattelin vauhdin olevan hieman hitaampi Laikan takana ja väsyttikin hieman. Ei se paljoa hidastunut, mutta laukkapätkät menivät helpommin kun ei ollut niin kiire ja hoppu muiden perään. Upeita tölttipätkiä ja piiitkä piiitkä laukkapätkä olivat keskimmäisen ratsastusosuuden parasta antia! Tölttiä mentiin aina kun vain voitiin, kertakaikkisen hienoa! Sain rentoutua mahtipollen selässä, oli turvallinen olo kun tiesi laukastakin siirryttävän töltille, eikä raville tai passille.

Toinen tauko oli Solvallan laskettelumäellä. Annoimme porkkanaa pollukoille ja itse join vain hieman vettä. Oli aika väsähtänyt olo, Jaanakin jo kysyi että kuinka voin. Väsyttää vaan, ei tässä muuta! Salla sanoi että olen aika kalpea, johtuu varmaan väsymyksestä. Nou hätä, mieli on iloinen, vaikka kroppa ei.

Jaana kysyi että vieläkö jaksetaan se viimeinen rutistus kohti laitumia, ja sanoin että varmasti jaksetaan, vaikka hevosia taluttaen! Ja mäki alas piti taluttaakin, kukaan ei uskalla sitä mäkeä tulla ratsain... En meinannut alhaalla päästä enää Tvissen kyytiin, loppujen lopuksi Oona joutui punttaamaan mut ylös. Toivottavasti et venäyttänyt selkääsi, Oona! ;-)

Tiellä olikin aikamoinen trafiikki, autoja, moottoripyöriä, pakettiautoja ja peräkärryjä. Ei haitannut meitä, me menimme töltillä aina kun tuli tilaa ja kävelimme vain vähän. Hevosilla oli kova into päästä perille, askelten tahti kiihtyi hetki hetkeltä. Hiekkatielle päästyämme otimme vielä laukatkin ja töltillä vielä loput. Eivät meinanneet pollet pysyä ollenkaan käynnissä, pitäisi päästä jo!

Laitumella oli ensin mietittävä, että miten pääsen alas. Tvistur oli oitis turpa ruohikossa ja ei auttanut muu kuin nostaa oikea jalka herran niskan yli vasemmalle ja tulla persmäkeä alas. Kyllä olin poikki! Voi hyvänen aika! Ensin oli kuitenkin hoidettava pollet kuntoon, pestävä ne ja ruokittava. Ja kun hevoset pääsivät irti, niin voi sitä piehtaroimisen määrää! Ja sitten juostaan eteenpäin ja pukitellaan ja viskellään välillä päätäkin!

Keke ketarat ojossa!

"Kaviot kattoon!" hihkuu Laikka ja Krona ottaa mallia.

"Hiiohoi! Tämä polle ottaa päänviskely-töltit!"